UA-80442521-1

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Taaperon yölliset vaatimukset

Aikaisemmin kirjoitin pojan (1v4kk) yöllisistä kauhukohtauksista täällä. Kauhukohtaukset kestivät kaiken kaikkiaan kolme yötä. Voi olla, että kauhukohtaukset liittyivät jotenkin siihen. että poika oli tulossa kipeäksi. Kuume nousi korkealle ja kuumeen laskettua tuli ihotttuma ympäri kehoa, raajoja lukuunottamatta. Kyseessä oli ilmeisesti vauvarokko. Sairaana ollessaan poika joi yölläkin paljon vettä, joka onkin ihan hyvä asia. Kävi kuitenkin niin, että yöllinen veden ja maidon juominen jäi jotenkin päälle ja siitä lähtien poika on vaatinut vettä/mammaa neljäkin kertaa yössä.


Ajateltiin, että mamman vaatiminen yöllä menee itsestään ohi, mutta nyt on mennyt jo pari kolme viikkoa, että ollaan kaikki nukuttu huonosti, kun poika nousee vaatimaan juomista pitkin yötä. Jouduimme tekemään miehen kanssa päätöksen, ettei vettä enää anneta yöllä, vaikka poika kuinka sitä huutaisi. 

Toissayönä huutokonsertti olikin melkoinen ja huutoa oli vaikea kuunnella ja pysyä päätöksessä. En katsonut kellosta kauan huutoa ja itkua kesti, mutta se tuntui ikuisuudelta. Kävin lohduttamassa poikaa, ohjasin pojan takaisin nukkumaan ja silitin päätä. Lopulta poika jatkoi unia ja nukkui sikeästi aamuun asti. Viime yönä olikin jo paljon helpompaa. Maidon vaatiminen alkoi jo klo 23.30, mutta kun kehoitettiin poikaa painamaan pää takaisin tyynyyn, muutaman inkkumisen jälkeen poika laittoi itse takaisin nukkumaan ja nukkui kuuteen asti heräämättä. Yöunillekin hän oli laittanut illalla jo seitsemän maissa. 

Uskaltaakohan tätä nyt ääneen sanoa, mutta vaikuttaisi siltä, että koko sakki saadaan nukkua pian täysiä öitä. Poikakin vaikutti aamulla virkeämmältä, kun oli nukkunut yhtäjaksoisesti keskiyöltä saakka. Pieni riemuvoitto!

6 kommenttia:

  1. Hei, meillä noita kauhukohtauksia on ollut enemmänkin. Alkoi kun tyttö oli joku 11 kk (on nyt kohta 5v.) ja viimeksi hänellä oli noin 5 viikkoa sitten kun päiväkoti alkoi taas kesätauon jälkeen. On jotenkin kauheeta kun ei voi tehdä mitään ja toinen vaan huutaa. Me kokeiltiin sitä herättämistä ja luulen että se osittain toimi, mutta kun aina ei voi tietää milloin ne tulee. :/ Toivottavasti te pääsette niistä eroon ja että oli ohimenevää. Meillä pojalla ollut yhden kerran eikä sen jälkeen mitään! =)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kuinka usein teillä tytöllä tulee kauhukohtauksia? Itse olen kuulemma huutanut kuta kuinkin joka yö kaksivuotiaaksi asti. Pojalla ei ole nyt enää niitä ollut (toivottavasti ne nyt pysyisi pois). Kuulemma kannattaa laittaa huoneesta valot päälle, kun kohtaus tulee, niin lapsi kuulemma havahtuu siihen pilku hiljaa.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kohtaukset tulee aina kun on ollut jotain erikoista, jotain suuria muutoksia. Välillä on pari viikkoa niin että huutaa joka yö hetken sitten voi olla kuukausia, että ei ole mitään. Pahin kerta oli 40 minuuttia ja silloin iski kyllä hieman epätoivo. Käytän kuulosuojaimia aika usein että selviän kohtauksesta. Me ollaan yritetty laittaa valot mutta minusta tuntuu että aiheuttaa pidemmän kohtauksen joten nykyään me ei tehdä mitään muuta kun istutaan vieressä ja odotetaan että kohtaus menee ohi. Välillä kysyn haluaako maitoa, yleensä vastaus on vain kovempaa huutoa mutta sitten jossain vaiheessa tulee vastaus -jåå. ja silloin tietää että kohtaus on ohi. Yleensä hän sen jälkeen nukahtaa ihan tyytyväisenä ja hymy huulilla, mikä on omasta mielestä älytöntä sellaisen huudon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosiaan ikävää kuunneltavaa, kun ei saa lapseen mitään kontaktia. Itsekin hämmästelin sitä, kun kohtauksen jälkeen poika oli, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja uni jatkui tosi rauhallisena ja levollisena.

      Poista
    2. Se on kyllä tosiaan ikävää kuunneltavaa, kun ei saa lapseen mitään kontaktia. Itsekin hämmästelin sitä, kun kohtauksen jälkeen poika oli, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja uni jatkui tosi rauhallisena ja levollisena.

      Poista

Kiva, kun kommentoit! =)