UA-80442521-1

tiistai 27. helmikuuta 2018

Kaksi viikkoa kotosalla


Ollaan lomailtu pojan kanssa jo kaksi viikkoa. Ensimmäisen viikon perhepäivähoitaja sairasteli, enkä halunnut viedä poikaa varapäivähoitoon päiväkotiin. Flunssakausi on meneillään ja tulirokkoa oli ollut kyseisessä päiväkodissa liikkeellä, samaisella viikolla. Ajattelimme pelata varman päälle ja pysytellä kotosalla. Toinen viikko olikin sitten jo hiihtolomaviikko.

Hiihtolomalla olin lupautunut tekemään yhden yövuoron, muuten lomailin pojan kanssa. Opiskeluhommia en tehnyt juurikaan. Oppari kuitenkin lähti esitarkistukseen. Vielä en valmistu, vaan aloitan huhtikuun alussa viimeisen harjoittelun, mutta eiköhän elokuussa ole tutkintopaperit jo taskussa. Pyrin suorittamaan kolmen ja puolen vuoden opinnot kahdessa vuodessa ja aikataulussa ollaan. On tämä aika hektistä ollutkin =). Hyvään paikkaan tuli tämä parin viikon paussi!


Hermeliini
Kahden viikon lomailun aikana ollaan ehditty mennä paljon pojan ehdoilla. Aamut ollaan otettu rennosti loikoillen ja Pikku Kakkosta katsoen. Ollaan ehditty pelata muistipeliä, muovailla taikataikinalla ja ulkoilla. Kaikkein parasta on ollut kiireettömyys. Ihanaa, kun ei tarvitse koko ajan juosta kello kaulassa paikasta toiseen. Kiireessä sitä on itsekin usein kireämpi ja usein tuntuu, että pitäisi olla jo seuraavassa paikassa. On ollut kyllä mukana rauhoittua ja vain nauttia elämästä.



Ensimmäinen viikko oli kovia pakkasia ja katsottiinkin välillä kirjastosta lainattuja Ryhmä Hau-videoita. Toisinaan poika hakee pupunkin viereensä katsomaan lastenohjelmia. Olisipa mukava voida tarjota tällaisia kiireettömiä viikkoja lapselle useammin. Poika on selvästi nauttinut äidin seurasta ja yhdessä tekemisestä.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Tavallinen talvipäivä

Auringonpaiste talvella aivan kuin velvoittaa menemään ulos. Sisällä notkumisesta tulee huono omatunto. Vielä on parhaimmat kelit edessä, kun ilmat lauhtuvat ja aurinko alkaa lämmittää. Kevättalvi on ollut aina suosikki vuodenaikani. Toki kaikissa vuodenajoissa on parhaat puolensa.

Mäenlaskua ja painikilpailu omassa rannassa

Lekmeriltä*tilaamani Didrikssonin toppikset olivat sopivat ja tulivat kahdessa päivässä. Niitä onkin nyt käytetty joka päivä ulkoilussa, niin kotona kuin päivähoidossa. Pieniksi käyneet haalarit ja toppikset annettiinkin jo eteenpäin. Talvitakkikkiinkin olin tosi tyytyväinen ja se saadaan käyttöön suunnitellusti seuraavana talvena. Henkselillisten toppahousujen tarjoushinnat olivat nyt 50% alennuksessa. Uusi tilaus lähti sunnuntaina. Pipo ja lakki, sekä Sorelin talvisaappaat kolahtaa postiin hyvällä tuurilla jo huomenna. Talvisaappaisiin jätin kasvunvaraa, koska ne on tarkoitus ottaa käyttöön vasta ensi talvena. Jopa -70% alennuksessa olevia ulkovaatteita ja kenkiä pääset selaamaan TÄÄLTÄ*.


Grillikota valmistui kesällä 2017
Vielä on ollut paljon pakkasta. -15 ja -20 välillä on lämpötilat huidelleet. Poika kyllä viihtyy ulkona, mutta jos en itse pysy kokoajan liikkeellä, niin kylmä tulee. Välillä käydään lämmittelemässä grillikodassa ja paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkia. Talomme sijaitsee lähellä rantatörmällä, joten mäenlaskuun ei välttämättä tarvitse lähteä kauemmas. Varovainen saa kuitenkin olla ohi ajavien moottorikelkkojen kanssa. Niiden tulon kuitenkin kuulee jo kauempaa.


Grillikodassa lämmittelyä ja makkaranpaistoa
On kyllä ihanaa pystyä nauttimaan vapaa-ajasta, jota on nyt selvästi enemmän kuin edellisenä syksynä. Viime syksy oli omien opintojeni kannalta yhtä hässäkkää. Reilun kahden kuukauden työharjoittelun lisäksi keräsin opinnäytetyöhöni aineistoa ja suoritin 11 kurssia. Nyt koko keväänä on vain opparin kirjoittelua, neljä kurssia ja viimeinen harjoittelukin alkaa vasta huhtikuun  alussa. Olenkin nyt vienyt pojan hoitoon usein sovittua myöhemmin ja vietetty muutamia päiviä kotosalla, koska se on ollut mahdollista järjestää. Todennäköisesti aloitan työt jossain syksyllä, joten nyt kun on mahdollista, niin nautitaan nyt tästä kiireettömyydestä.

*mainoslinkki

lauantai 24. helmikuuta 2018

Murrosikä ja pelikonsolit from Hell

Teinit ja konsolipelit. Vähemmällä pääsisi, jos mitään Pleikkareita olisi koskaan tähän taloon tullutkaan. Alusta asti olin pelikonsolin hankintaa vastaan, mutta pidin tämän pääasiassa omana tietonani. Poikapuolen etävanhempi halusi pelikonsolin pojalleen ostaa joululahjaksi, joten en halunnut puuttua asiaan. Poikakin oli haaveillut pelikoneesta pitkään. Se, miksi olin Pleikkaria vastaan johtui siitä, että olin kuullut monilla olevan niiden kanssa kotona ongelmia ja ylimääräisiä yhteenottoja. Rajojen asettaminen ei ole vaikeaa, mutta niiden rajojen noudattamisen seuraaminen on vaikeaa, kun pelaaminen tapahtuu yleensä omassa huoneessa, eikä aikuiset ole usein vielä kotona, kun koululaiset saapuvat kotiin.

Aikaisemmin poika liikkui paljon ulkona ja harrasti liikuntalajeja useamman kerran viikossa. Yläasteelle siirryttyä harrastukset jäivät ja nyt pelit passivoittavat poikaa enemmän. Toisinaan on vaikea arvioida, milloin ärtyneisyys johtuu liiasta pelaamisesta ja milloin murrosiän tuomista mielen ailahteluista. Pelaaminen olisi ihan ok, jos hänellä olisi vielä harrastuksia. Pelaaminen pysyisi kutakuinkin tasapainossa. Koulun hän onneksi hoitaa hyvin. Läksyt on tehtynä, eikä poissaoloja ole. Koenumerot ovat pääasiassa hyviä, paria selvää notkahdusta lukuunottamatta. Käytöskin koulussa on asiallista. Ja mikä tärkeintä; hän ei kiusaa muita eikä ole itse tullut kiusatuksi. Sosiaaliset taidot hänellä on hyvät. Kuitenkin saman talouden toisena aikuisena kuitenkin huolestuttaa, mihin liiallinen pelaaminen pikku hiljaa voi johtaa. Ikäviä esimerkkejä löytyy pilvinpimein ja onkin meidän aikuisten tehtävä asettaa rajat ja pitää huolta, että niitä noudatetaan.


Peleistä on ollut siinä mielessä myös hyötyä, että hän on päässyt käyttämään englannin kieltä, johon hän on jaksanut satsata alakoulussa todella hyvin. Alakoulussa hän silloin tällöin kyseli saisiko hän kokeista rahaa tai mitä hyötyä esimerkiksi englannista edes on. Rahaa ei kokeista ole koskaan annettu, vaan olen sanonut, että hyvä numero on palkkio siitä, että olet jaksanut opiskella. Konkreettisesti hän sai huomata, että palkinto opetellusta kielestä kyllä tulee aikanaan. Hän puhuu tosi sujuvasti englantia pelikavereidensa kanssa. Eka kertaa, kun kuulin hänen puhuvan englantia pelikavereiden kanssa, huikkasin hänen huoneen ovelta, että "TUO on se sinun palkinto siitä, että jaksoit opiskella". Myöhemmin hän tulikin asiasta innoissaan kertomaan ja oli tyytyväinen, että on opetellut kielet hyvin.

Pojalle on annettu peliaikaa kaksi tuntia päivässä, mutta peliaika ylittyy päivittäin. Riippuen siitä, ollaanko me aikuiset kotona, kun hän tulee koulusta. Usein iltakin venyy pelatessa. Ajattelin, että innostus pelaamiseen menisi pian ohi. Omana aikana Super Mario ja muut tasopelit pysyivät kerta toisensa jälkeen samanlaisina. Nykyään pelit ovat monipuolisempia ja kuulokkeiden avulla pelissä voi olla yhteyksissä muihin pelaajiin. Kyllästymistä ei ole siis odotettavissa ihan pian. Olenkin miettinyt, olisiko järkevää, että peliaika sijoittuisi klo 17-20 välille, kun me aikuisetkin ollaan jo kotona. Nuorimmainen meillä on vasta pian 3-vuotias, mutta pelikonsolia hänelle en halua hankkia missään vaiheessa. Säästytään monilta turhilta väännöiltä. Puhelimetkin vievät nykynuorisolta ja aikuisilta aikaa paljon oleellisimmilta asioilta, joten muita laitteita siihen ei mielestäni enää rinnalle tarvita.


torstai 8. helmikuuta 2018

112-päivä ja kodin turvallisuus

Sunnuntaina 11.2 vietetään 112-päivää. Olen aina ollut kiinnostunut ja tarkka paloturvallisuuteen liittyvistä asioista. Kotona meillä on kaksi sammutuspeitettä, nestesammutin sekä palo- ja häkävaroittimet. Häkävaroittimet ovat alkaneet viiden vuoden aikana hälyttää kaksi kertaa ja ihan syystä. Edellisenä iltana oli ollut tulet leivinuunissa. Pelti laitettiin kiinni vasta seuraavana päivänä puolenpäivän maissa. Jokunen hetki meni, kunnes toinen varoitin alkoi hälyttää ja reilusti myöhemmin toinen. Ikkunat aukaistiin. Lapset pohtivat, ettei täällä ole häkää, kun mitään ei näy. Mies löysi pienen hehkuvan kekäleen uunin perältä ja aukaisi pellin uudelleen. Taas tuli hyvä paikka muistuttaa siitä, että häkä on hajuton ja mauton, eikä sitä voi nähdä. On se lapsilla tiedossa ollut, mutta niin ne asiat pakkaavat välillä unohtumaan.


Kotona meillä on ulko-oven ikkunassa kontaktimuovilla päällystetty ja kiinnitetty kaksipuolinen lappunen, jossa lukee hätänumero 112 ja meidän osoite. Lappu on niin lapsia, kuin vieraitakin varten. Mikäli tarvitsee soittaa apua, on paikan osoite helposti poistumistien reitillä. Lisäksi lappu näkyy ikkunasta myös ulospäin, jotta jos ohikulkija huomaa jotain olevan vialla, hänen ei tarvitse metsästää osoitetta kahden sadan metrin päästä tienlaidasta. Lapsetkin tietävät osoitteensa, voi kuitenkin olla, että hädän hetkellä osoite unohtuu. 

Itselläni ja miehellä on myös puhelimessa 112 Suomi-mobiilisovellukset hätäpaikannusta varten. Soittajan tarkka sijaintitieto välittyy hätäkeskukseen automaattisesti. Täytyypä laittaa se lapsillekin. Alunperin latasin sovelluksen, koska matkustamme autolla toisinaan pitkiäkin matkoja ja etenkin Lapin reissuilla välimatkat ovat pitkiä ja tarkkaa paikkaa en ainakaan itse osaisi ilmoittaa selkeiden maamerkkien puuttuessa. Vaikka ei itse joudu onnettomuuteen, voi olla, että matkalla sattuu itse onnettomuuspaikalle. Lisäksi puhelimissamme on ICE-kontaktinumerot. Siitä voi lukea lisää SPR:n sivuilta.

Jokaiseen sisustukseen sopivia sammutuspeitteitä löytyy marketeista ja vielä kattavammin verkkokaupoista:

Jalo Helsinki/Bandcompany*


Tom of Finland -sammutuspeite* (Jalo Helsinki)
Muumi Spring -sammutuspeite* (Jalo Helsinki)
Tom of Finland -sammutuspeite *(Jalo Helsinki)

Samalla tätä kirjoittaessani huomasin, että taidankin olla tylsä ja ostaa "tuparilahjaksi" (kotoa pois muuttaneelle 19-vuotiaalle) hienon, sisustukseen sopivan sammutuspeitteen. Se on varmasti asia, johon nuoret ei omia rahojaan ole ensimmäisenä laittamassa. 

*mainoslinkki

maanantai 5. helmikuuta 2018

Omaa aikaa Ylläksellä


Viikonloppuna tuli käytyä Ylläksellä kaveripariskunnan kanssa. Pakkanen paukkui koko reissun ajan -24 ja -30 tietämillä, joten hiihtelemään ei juurikaan päässyt. Miehet kävivät urhoollisesti hiihtämässä 12km, pakkasesta huolimatta. Itse luovutin samantien, kun sukset eivät liikahtaneetkaan, vaikka seisoin alamäkeen. Se siitä sitten! =).

Ylläksen maisematieltä kuvattua

Ylläs
Ylläksellä olen käynyt vauvasta lähtien. Isäni  rakensi sinne mökin 1979 ja luovuimme siitä 2000-luvun alkupuolella. Mökistä luopuminen harmittaa vieläkin, niin etten juurikaan halua sitä edes ajatella. Toisinaan vuokraamme hotellihuoneen ja tällä kertaa olimme sukulaisteni vuokraamalla mökillä. Olenkin ehdottomasti mökki-ihmisiä, vaikka ollaan useampana talvena käyty Pyhätunturilla asuntovaunuilemassa. Mökkeily vie kuitenkin pidemmän korren. Mökillä on kuitenkin enemmän tilaa ympärillä ja takka on myös yksi tärkeimmistä jutuista omilla mökkireissuilla. Yksi suurimmista haaveista on saada hankittua mökki Ylläkseltä.

Jounin kaupalla

Ylläs, Äkäslompolo

Viikonloppuun kuului kokkailua ja muutama lasi viiniä, rupattelua ja tv:n katsomista. Vaikken hiihtämään päässytkään oli viikonlopun irtiotto tarpeen. Sain myös uudet monot, joita pääsen testailemaan kotikulmilla. Lapsena ja nuorena sitä inhosi hiihtämistä. Sen jälkeen hiihtämiseen tuli omaehtoista taukoa ainakin se 15 vuotta. Mitä tapahtuu 35 ikävuoden jälkeen? Tai jo ehkä vähän aikaisemmin. 32-vuotiaana aloin ihan spontaanisti kutoa sukkia, vaikka olin aina inhonnut kutomista ja etenkin kantapään tekoa. Siitä olen jo luopunut. Sitten tuli kuvioihin hiihtäminen! Mitä ihmettä taas tapahtui? ....keski-ikäistyminenkö?