Murrosikä ja pelikonsolit from Hell

Teinit ja konsolipelit. Vähemmällä pääsisi, jos mitään Pleikkareita olisi koskaan tähän taloon tullutkaan. Alusta asti olin pelikonsolin hankintaa vastaan, mutta pidin tämän pääasiassa omana tietonani. Poikapuolen etävanhempi halusi pelikonsolin pojalleen ostaa joululahjaksi, joten en halunnut puuttua asiaan. Poikakin oli haaveillut pelikoneesta pitkään. Se, miksi olin Pleikkaria vastaan johtui siitä, että olin kuullut monilla olevan niiden kanssa kotona ongelmia ja ylimääräisiä yhteenottoja. Rajojen asettaminen ei ole vaikeaa, mutta niiden rajojen noudattamisen seuraaminen on vaikeaa, kun pelaaminen tapahtuu yleensä omassa huoneessa, eikä aikuiset ole usein vielä kotona, kun koululaiset saapuvat kotiin.

Aikaisemmin poika liikkui paljon ulkona ja harrasti liikuntalajeja useamman kerran viikossa. Yläasteelle siirryttyä harrastukset jäivät ja nyt pelit passivoittavat poikaa enemmän. Toisinaan on vaikea arvioida, milloin ärtyneisyys johtuu liiasta pelaamisesta ja milloin murrosiän tuomista mielen ailahteluista. Pelaaminen olisi ihan ok, jos hänellä olisi vielä harrastuksia. Pelaaminen pysyisi kutakuinkin tasapainossa. Koulun hän onneksi hoitaa hyvin. Läksyt on tehtynä, eikä poissaoloja ole. Koenumerot ovat pääasiassa hyviä, paria selvää notkahdusta lukuunottamatta. Käytöskin koulussa on asiallista. Ja mikä tärkeintä; hän ei kiusaa muita eikä ole itse tullut kiusatuksi. Sosiaaliset taidot hänellä on hyvät. Kuitenkin saman talouden toisena aikuisena kuitenkin huolestuttaa, mihin liiallinen pelaaminen pikku hiljaa voi johtaa. Ikäviä esimerkkejä löytyy pilvinpimein ja onkin meidän aikuisten tehtävä asettaa rajat ja pitää huolta, että niitä noudatetaan.


Peleistä on ollut siinä mielessä myös hyötyä, että hän on päässyt käyttämään englannin kieltä, johon hän on jaksanut satsata alakoulussa todella hyvin. Alakoulussa hän silloin tällöin kyseli saisiko hän kokeista rahaa tai mitä hyötyä esimerkiksi englannista edes on. Rahaa ei kokeista ole koskaan annettu, vaan olen sanonut, että hyvä numero on palkkio siitä, että olet jaksanut opiskella. Konkreettisesti hän sai huomata, että palkinto opetellusta kielestä kyllä tulee aikanaan. Hän puhuu tosi sujuvasti englantia pelikavereidensa kanssa. Eka kertaa, kun kuulin hänen puhuvan englantia pelikavereiden kanssa, huikkasin hänen huoneen ovelta, että "TUO on se sinun palkinto siitä, että jaksoit opiskella". Myöhemmin hän tulikin asiasta innoissaan kertomaan ja oli tyytyväinen, että on opetellut kielet hyvin.

Pojalle on annettu peliaikaa kaksi tuntia päivässä, mutta peliaika ylittyy päivittäin. Riippuen siitä, ollaanko me aikuiset kotona, kun hän tulee koulusta. Usein iltakin venyy pelatessa. Ajattelin, että innostus pelaamiseen menisi pian ohi. Omana aikana Super Mario ja muut tasopelit pysyivät kerta toisensa jälkeen samanlaisina. Nykyään pelit ovat monipuolisempia ja kuulokkeiden avulla pelissä voi olla yhteyksissä muihin pelaajiin. Kyllästymistä ei ole siis odotettavissa ihan pian. Olenkin miettinyt, olisiko järkevää, että peliaika sijoittuisi klo 17-20 välille, kun me aikuisetkin ollaan jo kotona. Nuorimmainen meillä on vasta pian 3-vuotias, mutta pelikonsolia hänelle en halua hankkia missään vaiheessa. Säästytään monilta turhilta väännöiltä. Puhelimetkin vievät nykynuorisolta ja aikuisilta aikaa paljon oleellisimmilta asioilta, joten muita laitteita siihen ei mielestäni enää rinnalle tarvita.