UA-80442521-1

tiistai 29. marraskuuta 2016

HELPOT joulukarkit

Viime jouluna törmäsin jossain kivaan joulukarkki-ideaan, jonka ajattelin toteuttaa jälleen näin joulua odotellessa. Karkista tulee melko suuri, joten sitä tuskin jaksaa kerta istumalta nautiskella, ainakaan yksin. Perheen pienimmätkin voivat osallistua pilkkomalla sulatettavia suklaita tai murskaamalla pähkinöitä. Lisäksi nämä joulukarkit on nopea valmistaa, eikä sotkuakaan synny. Lapsetkin jaksavat keskittyä alusta loppuun, kun karkkien valmistaminen kestää vain muutamia minuutteja.



Kaikessa yksinkertaisuudessaan:

1) sulata suklaa
2) aseta kaksi karkkikeppiä sydämen muotoon
     leivinpaperin päälle (lautanen tai uuninpelti alla)
3) kaada suklaata sydämen sisälle
4) koristele murskatuilla pähkinöillä tai ideoi itse
5) jähmetä jääkaapissa

Tämä suklainen sydän on myös mukava idea lahjaksi annettavan punaviinipullon tai glögipullon kylkeen, kun sydämen paketoi sellofaniin ja koristelee pakettinauhalla. Maukasta joulunodotusta!

Pukinkonttiin : Koti ja keittiö 6 kk vain 25,00 ja lahjaksi saat Marimekko tai Pentik-lahjan. *

Helpoimmat joulukarkit koskaan! 
*mainoslinkki

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Viikonlopun viettoa

Itselläni alkaa olla tämän jakson koulutehtävät sillä mallilla, että tässä ehtii pitää vapaapäiviä vähän enemmänkin. Pojalla on kolme hoitopäivää viikossa, joten yhteistä aikaa jää ihan kivasti. Aloitan kuitenkin työharjoittelun tammikuussa ja työpäiväni ovat silloin klo 13-20, joten aikaa pojan kanssa ei juurikaan jää kuin aamulla alle kolme tuntia, kunnes hän laittaa päiväunille. Päiväunien jälkeen hän jää isovanhempien hoitoon muutamaksi tunniksi, kunnes pojan isä tulee töistä. Muutamina päivinä joudun viemään poikaa hoitoon, jotta  tehdä koulutehtäviä, ne eivät siis katoa mihinkään harjoittelun ajaksi. On siis melko ahdistavaa ajatella, että joka päivä edes ehdi juurikaan nähdä poikaani, koska hän on jo nukkumassa, kun tulen kotiin. Ainoa yhteinen hetki on aamulla, kun vien hänet hoitoon. Toivottavasti saan järjestettyä aikataulut niin, että ehtisin olla pojankin kanssa.

Perjantaina vietettiin yhteistä vapaapäivää pojan kanssa. Olemme ehtineet lukemisen ja leikkimisen lisäksi kokkailla yhdessä lappapuuroa tämän syksyn puolukoista. Reseptiin pääset tästä. Kävimme myös kauppakeskuksessa ja pappa pyysi E:ta kylään heille. Tarkoituksena olikin, että poika olisi ollut kylästelemässä pari tuntia, mutta ehdotin miehelle, jos lähtisimme pitkästä aikaa yhdessä baaristelemaan. Olipa mukava jutella keskenään ja nähdä tuttuja. Viimeksi kävimme kesällä pyörällä terassilla ja taidettiin olla jo ennen kymmentä kotona. Hyvin oli pojalla mennyt yökyläilyt. Pappa ja mummi ottivat mielellään E:n hoitoon yöksi ja kehuivat poikaa seuraavana päivänä helpoksi tapaukseksi.

Lumihommiin!

Äitin autokin putsattiin

Luntakin saatiin (vihdoin!) viikonlopun aikana. Sunnuntaina lähdettiin jo aamusta ulos pukkaamaan lunta ja laitettiin linnuillekin talipalloja roikkumaan puiden oksille, sellaiseen paikkaan, jota voimme katsella ikkunasta ja seurata lintujen ruokailua pojan kanssa. Ulkoilun jälkeen saimme nautiskella miehen tekemästä poronkäristyksestä ja sen jälkeen poika urvahtikin päiväunille. Taidanpas vetää viltin korville itsekin ja ottaa pikku tirsat =).

Ulkoilun jälkeen vatsat täyteen käristyksellä



keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Avuksi kipeisiin hartioihin / flunssaan?

Hartia- ja niskasäryt ovat vaivanneet minua vuosikausia. Niiden lisäksi, kun poika oli pienempi, eikä itse kävellyt sain olkapäänikin kipeytymään pojan toistuvista nosteluista ja kantamisesta. Eräänkin kerran mies sai hieroa hartioitani ja levittää Mobilaattia yläselkääni. Olkapääsärky oli melko tuskainen, eikä käsi liikkunut yhtä paljon kuin ennen. Lisäksi esimerkiksi aivastaminen sai aikaan käsivarsissa ja ihan ranteessa asti kovan impulssikivun, joka jatkui useita sekunteja todella kivuliaana. Tietenkin olisi tärkeä jumpata hartioita ja muistaa hyvä ryhti, mutta ei se kyllä arjessa aina muistu mieleen ja pojan kanssa lattialla leikkiminen ei ole hyvää ryhtiä nähnytkään =).

Kokeilun arvoinen kikka kakkonen

Tutustuin minua auttaneeseen tuotteeseen ihan vahingossa. Olin käymässä paikallisessa lastentarvikeliikkeessä ja minulla oli flunssasta jäljellä vielä yskä. Liikkeen myyjä vinkkasi, että hänellä flunssaan oli auttanut chililaastari. Minun piti samantien käydä apteekissa ostamassa chililaastaria, vaikka yleensä olen ollut melko skeptinen monien muiden, kun perinteisten lääkkeiden toimivuuteen. Omalla kohdallani kyseinen pippurilaastari kuitenkin toimi. Osittain yskä oli varmaankin menossa jo ohi ja hartioihinkin laastari auttoi, vaikkakin toisaalta selitän olkapääni parempaa toimivuutta myös sillä, että pojan nostelu ja kantaminen on vähentynyt huomattavasti. Eli jälleen kerran, kun totean jonkun tehoavan, vaikka olen sitä aluksi epäillyt, alan selittää helpotusta muillakin asioilla, kuin lääkkeen toimivuudella :).

Aluksi laastari alkoi kuin kirvelemään ja tarkastinkin, ettei ihoni ole rikki kyseiseltä kohdalta.
Laastaria sai käyttää yhtäjaksoisesti 48h, mutta käytännössä pidin laastaria alle vuorokauden. Verkkoapteekista voi myös tilata samaisia laastareita hintaan 1,40e. Kyseisen tuotteen löydät tästä *. Lisäksi laastareissa on se hyvä puoli, etteivät ne tahmaa eikä haise voimakkaalle, toisin kuin Mobilaatti tai muut lääkevoiteet.
Iso laastari maksoi noin 1,50e apteekista noudettuna, joten omalla kohdallani kokeilu kyllä kannatti. Eipä siitä kyllä konkurssiin olisi mennytkään, vaikka kokeilu olisi osoittautunut turhaksi =). Mutta nyt on kyseisiä laastareita kaapissa jemmassa vastaisuuden varallekin.

*mainoslinkki

maanantai 21. marraskuuta 2016

Levon kannalta

Joskus sitä tarvitsee rentoutumiseen sen, että poistuu kotoa. Etenkin miehellä on aina joku projekti menossa. Mikäli ollaan kotona, tekemättömät työt nakertavat mieltä sen verran, että on mentävä tekemään keskeneräiset työt loppuun. Kesällä veneillessä, ei tarvitse vaivata päätä pihatöillä tai muilla kodin askareilla. Talvella puolestaan voimme karata tunturiin lepäämään ja nauttimaan yhteisestä ajasta.

Päätimme käydä Pyhätunturilla vielä kerran, ennen kuin vuosi vaihtuu. Nyt kun poika on 1v 6kk on asuntovaunulla majaileminen helppoa. Ei se ennenkään vaikeaa ole ollut, mutta nyt pojalla on siellä tekemistä ja hän pystyy liikkumaan ja kiikkumaan oman mielensä mukaan. Ainoa mikä minua hermostuttaa matkustamisessa on meno- ja paluumatkat, jotka tehdään autolla. Koska matka on pitkä, väistämättäkin joudumme ajamaan pimeällä. Matkalla on tienpätkiä, jossa ei ole katuvaloja lainkaan. Jos tuiskuttaa lunta, auton "pitkät valot" heijastavat lumihiutaleet, eikä näkyvyyttä ole senkään vertaa. Lisäksi alueella liikkuu paljon poroja. Usein tulee mieleen, ettei siinä ole juurikaan mitään tehtävissä, jos porotokan tai hirven matka risteää omamme kanssa. Nytkin lähdimme sunnuntaina ajoissa kotimatkalle, jotta ehdimme pimeimmän pätkän ajaa valosalla. Olihan meillä maailman kallein lasti kyydissä.

Pyhätunturilla marraskuussa 2016

Perheemme "isot" eli 16-vuotias ja 18-vuotias jäivät talon- ja koiranvahdiksi. Toisella alkoi autokoulu ja toisella oli työharjoittelussa viikonloppuvuoro, eikä niitä tahdo enää saada mukaan tunturiin muutenkaan. Rauhallisin mielin heidät voi kuitenkin jättää kotiin, koska heidän sedät asuvat naapurissa ja isovanhemmatkin ovat lähellä. Jos nyt kevätpuolella heidät vielä kerran saisi laskettelureissulle mukaan.

Perheemme 12-vuotias sai pyytää kaverinsa reissuun mukaan. Etenkin näin talvikauden alussa, kun kelit saattavat olla vielä hieman kurjat, niin aika ei kulu välttämättä kovinkaan hyvin. Säästyttiin aika monelta "ei mitään tekemistä"- marinalta =). Tällä kertaa ei käyty rinteessä, mutta pojat kävivät keskenään hiihtämässä, pulkkamäessä ja makkaranpaistossa. Mekin pääsimme miehen kanssa hiihtämään kahtena päivänä pikku lenkin. Ladut eivät olleet kovin hyvässä kunnossa, johtuen lämpöasteista ja sateisista keleistä. Nyt vain odottelemaan, että saataisiin lisää lunta ja pakkasta.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Uusperheen termit tarkastelussa

Uusperheen kuviot voivat olla joskus sekavatkin, mitä tulee sisarussuhteisiin ja äiti- tai isäpuolen rooleihin. Olen viime päivinä pohtinut sitä, kuinka onnekas meidän pienimmäinen on, kun hänellä on sisaruksia. Sisarukset ovat iältään 12, 16 ja pian 18-vuotias, mutta silti heidän välit pienimpään sisarukseenkin ovat lämpimät ja välittävät. He leikittävät pikkuveljeään ja huolehtivat hänestä. Toisinaan tietenkin joku isommista kantaa E:n huoneestaan ulos ja pikkuveli jää paukuttamaan ovea ulkopuolelle. Sekin kuuluu asiaan.

Meillä ei ole myöskään koskaan käytetty sanaa siskopuoli tai velipuoli. On luontevaa puhua veljistä ja siskosta. Minun piti ihan tarkistaa E:n 16-vuotiaalta siskolta, mitä nimitystä hän käyttää puhuessaan perheen pienimmäisestä kavereilleen. Hän sanoi kutsuvan E:tä veljekseen. 16-vuotias alkoi pohtimaan, että "jos sulla olis ollu lapsia, kun muutit tänne meidän kans, niin niitä olisin kutsunu velipuoleks ja siskopuoleks, mut E on mulle veli".

Perheemme veljekset

Itse olen ollut perheen ainoa lapsi. Viihdyin paljon yksinkin, mutta leikin naapuruston lasten ja kavereiden kanssa usein. Toisinaan taas halusin olla yksin, rauhassa. Lapsena olisin tarvinut sisarusta ehkä erityisesti tinkaamiseen ja sisarelliseen kähinään. Toisin sanoen tyypin, jonka kanssa voi turvallisesti "tapella", mutta samalla solmia tiiviin suhteen. Jäänkin pohtimaan, mihin kaikkiin asioihin perheen ainoana lapsena oleminen on minussa vaikuttanut. Ainoista lapsista on sitkeä käsitys, että he ovat lellittyjä ja saaneet kaiken haluamansa, mutta minun kohdallani tämä ei ainakaan pidä paikkaansa. Ei sitten yhtään.

Näin aikuisiällä olen kaivannut sisaruksia ajatusten vaihtoon, yhteenkuuluvuuden tunnetta, isosisarusten neuvoja ja kuulumisten kyselyä. Tietenkin edelleen on kavereita kenelle soitella ja käydä kylässä, mutta sisaruksia olen alkanut kaipaamaan vasta oikeastaan viime vuosina. Voihan olla, että suurin sisarusten kaipuu on vielä tulossa jossain tulevaisuudessa.

Mieheni pitää yhteyttä veljiensä kanssa lähes päivittäin, ellei jopa päivittäin. He auttavat toisiaan remonteissa ja milloin missäkin. On hienoa nähdä kuinka läheiset välit sisaruksiin voikaan olla ja kuinka he aidosti viihtyvät toistensa seurassa.

Iskä ja poika kesälomareissulla

Vaikkakin mieheni ja minun yhteisten lapsien lukumäärä jää näillä näkymin yhteen, olen iloinen, että lapsellani on sisaruksia ja serkkuja, joita hän ei voi minun sukuni puolelta koskaan saada. Heidän ikäeronsa on suuri, mutta toivon, että heillä säilyy läheiset välit sittenkin, kun isommat muuttavat omilleen. Olen iloinen myös siitä, että minulla on elämässäni neljä lasta, vaikka vain yksi on biologinen. Perheessähän kun on kyse muustakin, kuin biologiasta.

Jäin miettimään, kuka minä puolestani olen tässä perheessä? Oletettavasti minusta puhutaan etunimellä, niinkuin kotonakin, mutta jos he kertoisivat minusta jollekin uudelle kaverille, olisinko äitipuoli vai isän hellu/tyttökaveri vai minkähän määritelmän minä saisin. Sitähän voisi kysyä nuorisolta seuraavaksi  =). 


maanantai 14. marraskuuta 2016

Lunta ja pakkasta


Vihdoin satoi tännekin lunta. Pimeää on suurin osa päivästä. Lyhdyissä palaakin kynttilät lähes joka ilta. Meillä ei ole kaupunkiin kuin alle 8 kilometriä ja lähimpään Prismaan noin kolme kilometriä. Silti asutaan sen verran syrjässä, että pimeällä näkyy komea tähtitaivas, kun kaupungin valot eivät ole häiritsemässä. Aamun kuuntelin, kun vieressä olevan joen jäät paukkuivat ja katseltiin pojan kanssa lumisadetta. Nyt on alkamassa pojan toinen talvi ja nyt kun hän jo kävelee (lue: juoksee) on ulkona oleminen tänä talvena selvästi mielekkäämpää, kuin viime talvena. Pulkkakin kaivettiin heti esille!

Luistinradan kolaamisen välissä M ehti vetää pikkuveljeäkin pulkassa

Isommat perheen lapset tekivät perinteisesti omaan rantaan luistinradan ja onhan ne ehtineet käydä siinä jo luistelemassa muutamaan otteeseen. Olen huomannut alkaneeni miettimään jo päivittäin Pyhätunturille pääsyä. Aina olen viihtynyt siellä, mutta nyt, kun perheen pienin on jo vähän isompi, on hänenkin kannalta mukavampi päästä tunturiin ja olla pidempiä aikoja ulkona. Sillä välin, kun osa käy rinteessä, niin joku voi olla pojan kanssa ulkona leikkimässä. Porukalla pääsemme hiihtämään, kun vuokraamme pojalle ahkion ja laavullekin pääsemme, kun poika viihtyy pulkassa. Saapa nähdä saammeko vielä edes pari kertaa koko perheen mukaan tunturiin. Vanhin lapsista täyttää 18-vuotta muutaman viikon päästä, joten voi olla, että retket ja reissut joudutaan tekemään tästä lähtien pienemmällä porukalla. Hankittiin kyllä isompi autokin, joten tyttökaverikin kyllä mahtuu mukaan reissuun. Joskos vielä kerran saataisiin kaikki raahattua tunturiin mukaan =).




 Koodilla Nov25FI 25% alennus Crocsilta 30.11.2016 saakka



perjantai 11. marraskuuta 2016

Pihasaunan pirtissä

Talvella tulee melko vähän rantasaunottua, mutta luulenpa, että isänpäivänä ja perinteisesti uutena vuotena saunotaan rantasaunassa. Saunan pirtistä löytyy muun muassa mieheni vaarin vanha levitettävä sohva, jonka entisöimme pari kesää sitten. Sohva oli maalattu kymmeniä vuosia sitten siniseksi. Hioimme kaikki maalit pois ja yritimme saada sohvan alkuperäiseen kuntoon maalaamalla, ootraamalla ja lakkaamalla. Mielestäni onnistuimmekin ihan hyvin. Sohva olisi ollut mukava saada kotiin sisälle, mutta tilaa ei ole tällä hetkellä yhdellekään huonekalulle.

Vanhan puusohvan entisöintiä

Puusohva



Rantasaunan pirtissä


Retroilua


Rantasaunan pirtistä löytyy myös mieheni entisöimä keittiökaappi. Pukkarin verhot puolestaan löysin palakankaana kirpputorilta. Vielähän pirttiä voisi siistiä ja sisustaa lisääkin, mutta tällä hetkellä pirtti on sopivan viihtyisä. Aina kesän jälkeen harmittelen, kuinka vähän loppujen lopuksi pirttiä tuleekaan käytettyä kesän aikana. Perheen 12-vuotias tosin on viime kesänäkin yöpynyt pihamökissä parikin viikkoa koiran kanssa.

Rantasaunan pukkari


En ole koskaan ollut erityisen kova saunomaan. Saatan käydä saunassa melko usein, mutta en viihdy saunanlauteilla kerrallaan kovinkaan pitkään. Rantasaunassa viihdyn yleensä pidempään. Siellä on mukava jutustella, ottaa saunasiideri ja kuunnella mökkiradiosta musiikkia. Välillä käydään saunan terassilla pikaisesti jäähdyttelemässä ja lopuksi saunan pirttiin jutustelemaan ja rentoutumaan vähän lisää.

Vaikkakin haaveena olisi joskus mökki Ylläkseltä, rantasaunan pirtti helpottaa pahinta mökkikaipuuta, vielä toistaiseksi ainakin =).




perjantai 4. marraskuuta 2016

Täydet yöunet, vihdoinkin!

Tänään tuntuu, että olen saanut elämäni takaisin. Tiesin, että tämä päivä koittaisi joskus. Päivän aloittaminen täysin virkeänä! =) Poika on nyt 1,5 vuotta. Voi olla, että nämä kolme aika lailla kokonaan nukuttua yötä on vain hetkellinen helpotus väsymykseen, mutta se tuli hyvänä muistutuksena siitä, että kyllä tämä väsymys joskus helpottaa. Ollaan pojan kanssa koko aamu juostu ja leikitty, naurettu ja kikatettu ja nyt, kun poika on päiväunilla en enää jännitä koska hän herää. Olo on pirteä ja haluttaisi keksiä jotain extraa tähän päivään! =)

Nyt leikitään! ♡

Toisinaan olen kokenut huonoa omaa tuntoa siitä, etten millään jaksaisi mennä lattialle leikkimään pojan kanssa ja leikkiminen on ollut vain pelkkää hereillä sinnittelyä. Nyt nautin poikani seurasta ja leikkimisestä aidosti! Olen ennenkin halunnut leikkiä ja touhuta hänen kanssaan,  mutta väsyneenä ei millään jaksaisi ja odotin usein päiväuniaikaa, että saisi hetken olla vain tai nukahtaa itsekin hetken. Nyt tuntuu siltä, että jaksan taas! Ja vaikka seuraavat yöt olisivatkin taas "yhtä hyppäämistä", tiedän, että tällainen kausi tulee joskus toistekin.

Matkalla uimahalliin

Arki on tällä hetkellä melko kiireistä. Mies kiteyttikin hyvin tämän hetkisen tilanteen: "Sulla on tullut lisää kiireitä ja mulla ne (kiireet) ei oo yhtään vähentyneet, joten aika vähissä on yhteinen aika". Miehen ehdotuksesta lähdettiinkin porukalla uimaan. Joskus illoilla pyritään järjestämään rauhallinen ilta yhdessä, telkkaria katsellen. Tänään on myös luvassa sellainen ilta. Vain elämää -kauden päätösjakso. Ehkäpä voisi laittaa leivariin tulet, saunoa juuri ennen Vain elämää -jaksoa ja järjestää jotain naposteltavaa H-hetkeä varten.

Viime perjantain Vain elämää -herkuttelut
Jouluinen arvonta edellisessä postauksessa 28.11.2016 saakka. Osallistumaan pääset täältä.



tiistai 1. marraskuuta 2016

Uusperhe vs. ydinperhe, yhtä kaikki?

Meidän uusperheen arki ei varmastikaan poikkea juurikaan muiden perhekokoonpanojen arjesta. Arki on yleensä soljuvaa, viihdymme pääsääntöisesti toistemme seurassa, vaikka näin isosta porukasta (6) jokaisen perheenjäsenen on välillä hyvä saada hetki omaa rauhaa. Myös teinit haluavat olla välillä ihan omissa oloissaan ja se on ihan ok. Täällä kotona nimittäin saa hyvin hyvin harvoin olla ihan yksin, sitäkin kuitenkin tarvitaan.

Aikaisemmin, vielä reilu 3 vuotta sitten, kun vielä asuin yksin, tarvitsin työpäivän jälkeen hetken hiljaisuutta. Tulin kotiin, potkaisin kengät pois jalasta ja rojahdin sohvalle hetkeksi lepäilemään. Toisinaan se lyhyeksi kaavailtu lepohetki venyi päiväuniksi ja olihan se ihanaa, kun sai käpertyä kiireisen työpäivän päätteeksi lämpimän viltin alle ja torkahtaa tunnin verran. 

Olen pohtinut uusperheemme dynamiikkaa ja yleisesti asioita, mitkä meillä menevät erityisen hyvin ja mitkä tuottavat toisinaan haasteita. Muistiini ei tule mitään muuta riidan aihetta, kuin kotityöt ja omien jälkien siivoaminen. Niistä väännetään yhä edelleen kättä, ja toisinaan kun samaa asiaa laiminlyödään toistuvasti, kärpäsestä tulee härkänen. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että jo aikuisikää kolkuttelevilta nuorilla on oltava vastuuta, etenkin jos ollaan vailla vapauksiakin. 

Kotityöt eivät ole teinien top10 listalla


Kauan pinnan alla muhivat ärsyyntymisen aiheet toisinaan ryöpsähtävät yli ja ilmapiiri kiristyy. En haluaisi kuulostaa nalkuttajalta, mutta toisaalta uskon, että kun jaksaa johdonmukaisesti puuttua tiettyyn asiaan, se alkaa lopulta tuottaa tulosta. On päiviä, jolloin asiasta on itselläkin paha mieli ja tuntuu, että keinot ovat vähissä. Toisinaan rakentavan kritiikin antaminen ei enää onnistu ja suusta ryöpsähtää tuskastuneita "eikö tämä mene ikinä perille!!"-tokaisuja, jotka saavat osassa perheenjäsenistä vastareaktion aikaan. 

Aina ei ole helppoa avata suuta ja kertoa mikä mieltä painaa. Yleensä teen typerästi ja jauhan asiaa omassa päässäni muutaman päivän, jolloin olen jo ratkeamispisteessä. Kerta toisensa jälkeen huomaan, että kun vihdoin kerron asiasta miehelle, oma olonikin helpottaa. Yksi syy, jonka vuoksi uskon perheemme olevan yhtenäinen, toimiva yksikkö, on juurikin se, että olemme miehen kanssa melko lailla samaa mieltä kasvatusasioista. Ja silloinkin, kun emme ole täysin samaa mieltä, on tärkeää, että toinen tukee toista. Miehen lapset kokevat minut perheen toisena aikuisena. He kysyvät minulta lupaa ja kuuntelevat minua, yhtä lailla kuin isäänsä. En muista sellaista hetkeä olleen, että minulle huudettaisiin, että "sinä et ole meidän äiti!" tai "sinä et minua määrää!" tai jos kiellän jotain, niin saman asian kanssa ei heti käännytä isän puoleen.

On tärkeää, että vanhemmat vetävät yhtä köyttä ja tukevat toisiaan. Etenkin uusperheissä olen kuullut usein lipsuttavat minun lapset/sinun lapset -asetelmaan, jolloin saman kodin tuntuu jakavan kaksi erillistä perhettä. Näyttäisi siltä, että monissa ydinperheissäkin käydään toisinaan valtataisteluja tai esimerkiksi perheen äidillä on vaikeuksia pitää lapsille kuria, jos perheen isä vesittää äidin yritykset kasvattaa lapsia tai pyörtää äidin päätökset toistuvasti. 

Silläkin on merkitystä, kuinka puhut puolisostasi lasten kuullen. Jos moitit toista kovaan ääneen selän takana, tai päin naamaa, tai käytät halventavia sanoja, on selvää, että lapset poimivat hetkessä nämä asiat ja kuvittelevat, että toista aikuista ei tarvitse kunnioittaa, hänelle saa tiuskia ja häntä kohtaan saa käyttäytyä huonosti. 

Taas kerran täytyy kiittää miestäni, vai pitäisiköhän tässä kiittää ensin anoppiani siitä, että hän on kasvattanut pojastaan hienon miehen, joka arvostaa ja ei puhu minusta pahaa, olen sitten paikalla tai en. Meidän parisuhteen vahvuuksiin kuuluu se, ettemme ole pahalla päällä samaan aikaan. Kun toinen on huonolla tuulella, toinen on tyyni ja rauhoittelee. Ja taas kun toisella puolestaan meinaa mennä hermot, toinen halaa ja sanoo, ettei tuo nyt ole niin iso asia, että siitä kannattaisi hermoja menettää. Onnistumme siis olemaan pahantuulisia eri aikoina, jolloin toisesta on tukea, emmekä ajaudu vastapuoliksi.