UA-80442521-1

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Viikonlopun viettoa

Itselläni alkaa olla tämän jakson koulutehtävät sillä mallilla, että tässä ehtii pitää vapaapäiviä vähän enemmänkin. Pojalla on kolme hoitopäivää viikossa, joten yhteistä aikaa jää ihan kivasti. Aloitan kuitenkin työharjoittelun tammikuussa ja työpäiväni ovat silloin klo 13-20, joten aikaa pojan kanssa ei juurikaan jää kuin aamulla alle kolme tuntia, kunnes hän laittaa päiväunille. Päiväunien jälkeen hän jää isovanhempien hoitoon muutamaksi tunniksi, kunnes pojan isä tulee töistä. Muutamina päivinä joudun viemään poikaa hoitoon, jotta  tehdä koulutehtäviä, ne eivät siis katoa mihinkään harjoittelun ajaksi. On siis melko ahdistavaa ajatella, että joka päivä edes ehdi juurikaan nähdä poikaani, koska hän on jo nukkumassa, kun tulen kotiin. Ainoa yhteinen hetki on aamulla, kun vien hänet hoitoon. Toivottavasti saan järjestettyä aikataulut niin, että ehtisin olla pojankin kanssa.

Perjantaina vietettiin yhteistä vapaapäivää pojan kanssa. Olemme ehtineet lukemisen ja leikkimisen lisäksi kokkailla yhdessä lappapuuroa tämän syksyn puolukoista. Reseptiin pääset tästä. Kävimme myös kauppakeskuksessa ja pappa pyysi E:ta kylään heille. Tarkoituksena olikin, että poika olisi ollut kylästelemässä pari tuntia, mutta ehdotin miehelle, jos lähtisimme pitkästä aikaa yhdessä baaristelemaan. Olipa mukava jutella keskenään ja nähdä tuttuja. Viimeksi kävimme kesällä pyörällä terassilla ja taidettiin olla jo ennen kymmentä kotona. Hyvin oli pojalla mennyt yökyläilyt. Pappa ja mummi ottivat mielellään E:n hoitoon yöksi ja kehuivat poikaa seuraavana päivänä helpoksi tapaukseksi.

Lumihommiin!

Äitin autokin putsattiin

Luntakin saatiin (vihdoin!) viikonlopun aikana. Sunnuntaina lähdettiin jo aamusta ulos pukkaamaan lunta ja laitettiin linnuillekin talipalloja roikkumaan puiden oksille, sellaiseen paikkaan, jota voimme katsella ikkunasta ja seurata lintujen ruokailua pojan kanssa. Ulkoilun jälkeen saimme nautiskella miehen tekemästä poronkäristyksestä ja sen jälkeen poika urvahtikin päiväunille. Taidanpas vetää viltin korville itsekin ja ottaa pikku tirsat =).

Ulkoilun jälkeen vatsat täyteen käristyksellä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit! =)