UA-80442521-1

perjantai 2. syyskuuta 2016

Tavallinen torstai 3

Tänään on ollut melko hektinen päivä. Taustalla kolkuttelee miehen nelikymppiset. Täytekakun tilasin, mutta itse ajattelin tehdä voileipäkakun ja hankkia muuta tarjottavaa. Talon siivoaminen juhlia varten näin torstaina on lähes hukkaan heitetty homma. Huomenna olisi taas samannäköistä. Tai ehkä jo tänään. Päädyimme käyttämään koko päivän huoneiden vaihtamiseen. Juuri, kun aikaa on vähiten, voi aloittaa homman, joka vie koko päivän ja vähän seuraavaakin päivää.

 


Huoneidenvaihto tuli erittäin tarpeeseen. Olemme miehen ja pikku pojan kanssa jakaneet pienen makuuhuoneen. Omille vaatteilleni on ollut tilaa yhdestä vaatekaapista 2.5 hyllyä. Ja pinnasängyn ja sängyn välistä on pitänyt kulkea kylki edellä. Nyt, kun saimme huoneet vaihdettua perheen 16-vuotiaan tytön kanssa, hylly tilaa on meille kaikille kolmelle ja säilytystilaa pojan leluille ja nyt huoneessa mahtuu kulkemaankin. Tämä olisi melkeinpä pitänyt tehdä jo aiemmin. Tyttö ei kuitenkaan ole aikaisemmin ollut innokas vaihtamaan huonetta, eikä siihen ole viitsinyt painostaakaan. Hän olisi voinut kokea, että heti, kun perheen pienin syntyi, hän joutuisi vauvan vuoksi heti luopumaan jostain omastaan. Nyt myös hänellä on kaikesta huolimatta paljon tilaa ja huoneesta tuli oikein viihtyisä. Hän oli itsekin tyytyväinen huoneeseensa ja totesi sen olevan mukavaa vaihtelua

 

Huoneiden vaihtaminen alkaa olla valmis. Enää valaisimet ja taulut vaihtavat paikkaa ja televisioiden kohtalo ratkaistaan vähän myöhemmin. Huomenna pitää alkaa ensisijaisesti valmistautumaan miehen 40-vuotis juhlien järjestämiseen. Listalla on leipominen, rantasaunan pirtin puunaus, paviljongin siistiminen. Ja olohuone on vielä, kuin pommin jäljiltä. Miksi ihmeessä siivouksen yhteydessä jää aina kasa tavaraa, joille ei keksi mitään paikkaa, mutta roskiinkaan niitä ei raskisi heittää. Käsittämätöntä! Aina sama ongelma.

Ai jai jai... Olipa ihanaa päästä lepäämään. Jalkapohjat ovat kipeät, kun on kokopäivän talsinut ja kantanut tavaroita. Hetken aikaa Meidän perhe -lehteä ja sitten unten maille. Saapa nähdä, kuinka se nukuttaa uudessa huoneessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit! =)