UA-80442521-1

maanantai 12. syyskuuta 2016

Kodista huolehtiminen kuuluu kaikille?

On taas sen aika, kun Facebook pursuaa ilmeisesti hienoja kuvia puolukkamättäistä. Käytin ilmeisesti-sanaa siksi, koska itselläni ei ole harmainta aavistustakaan onko kuvissa puolukoita vai ei. Olen punavihervärisokea, joten en erota puolukoita vihreästä taustasta. Puolukoista meidän perheellä ei kuitenkaan ole pulaa, kun reipas 12-vuotias poikapuoleni kävi keräämässä yli kaksi ämpärillistä puolukkaa ja nyt taitaakin olla koko vuodelle lappapuuroon (vispipuuro) ainekset pakkasessa. Hän ei ollut odottanut marjoista mitään palkkaa, mutta annoimme hänelle taskurahaa (10e) kerätyistä puolukoista. Onko 10e enää taskuraha? Mielestäni tässä tapauksessa "palkka" oli sopiva vaivannäköön nähden.

Nämä minäkin erotan ;)
Mielestäni on mukavampikin antaa rahaa, kun sitä ei olla käsiojossa vaatimassa, ja summasta osataan olla kiitollisia, eikä olla pettyneitä "palkan" määrään.
Pitää myös osata auttaa ilman, että siitä ollaan vailla mitään. Tietenkin on meidän aikuisten asia sekin opettaa. Aikustenkin keskuudessa tuntuu olevan vähenemään päin vilpitön auttaminen, ilman, että siitä haluaisi itse hyötyä jotenkin, vai onko ihmisillä niin kiire, ettei ehditä enää auttamaan omia vanhempia pihatöissä tai kaveria muuttokuorman kanssa. Voin hyvin olla väärässäkin. Ja toivottavasti olenkin!

Siitäpä tullaankin aiheeseen, jonka kanssa olen pallotellut ja pohtinut asioita jo jonkin tovin. Eli lasten kuukausirahat ja palkat yhteishyödyllisistä kotitöistä. Kaiken kaikkiaan meillä on reipas nuorisosakki, joka välittää toisten hyvinvoinnista, hoivaa pikkuveljeään ja auttaa tarvittaessa, välillä "pitkin hampain" ja toisinaan taas ihan mielellään, pyytämättäkin. Perheessämme on jokaisella lapsella kuukausiraha 20e, lukuunottamatta perheen pienimmäistä. Kuukausiraha ei edellytä varsinaisesti kotitöitä. Kotityövuoro on kuitenkin jokaisella kerran viikossa (12v, 16v ja 18v), johon sisältyy tiskikoneen tyhjentäminen ja täyttäminen, keittiön tasojen pyyhkiminen ja yhteisten tilojen imurointi ja roskien vieminen. Lattiat pitää pyyhkäistä luutulla rapakausina, kun koira on tassutellut rapajäljet pitkin pirttiä. Eli ikään nähden kotityöt ovat mielestäni kohtuulliset, enemmänkin varmasti voisi vaatia. Mutta sitten tullaan muuhun kotona auttamiseen, esimerkiksi puiden latominen. Oli aika, jolloin meillä kotona auttamisesta annettiin ehkä vähän liikaakin rahaa, joka johti hyvin pian siihen, ettei pikku hommat enää kiinnostaneet, jos siitä ei enää maksettu "kunnolla". Sitä ajatusta ollaan nyt purettu ja pyritty vähentämään palkkaa töistä, jotka ovat kaikille hyödyksi, periaatteella kodista huolehtiminen kuuluu kaikille. Joka tapauksessa nuoriso saa rahaa tarvittaessa ja välillä pikku hommista tienaamalla. Pitää vain muistaa kohtuus, ettei rahasta tule itseisarvo ja kaikki auttaminen perustuu vain ansaitsemiseen. Melko hyvin tämän ajatuksen palauttaminen on alkanut pikkuhiljaa tehota, mutta huomasimme kyllä, että me aikuiset oltiin ihan itse aiheutettu kiittämättömyyden kierre, joka onneksi jäi lyhytkestoiseksi.


Millaisia kotitöitä teillä lapset tekevät kotona? Onko teillä käytössä kuukausiraha tai viikkoraha? Tulisiko kotitöistä maksaa? Mitä mieltä olet?  


2 kommenttia:

  1. Meidän lapsi on vielä niin pieni ettei rahan päälle ymmärrä (muuta kuin, että niitä kolikoita on kiva laittaa possuun).

    Yritetään, että taapero korjaisi lelunsa pois. Välillä se onnistuu ja välillä ei. Myös muita pieniä puuhia annetaan, kun tuossa iässä haluavat matkia vanhempia. Rahaa siitä ei kylläkään saa, mutta ehkä sitten isompana voi vähän saada. Tietyt kotityöt kuuluvat kyllä kaikille ja kaikesta ei tulla palkitsemaan.

    Meillä oli joskus kotona niin, että kun purettiin vaikka puukuorma liiteriin niin isä vei meidät palkkioksi uimarannalle (jonne piti autolla mennä). Aina ei tarvitse olla rahallista vastinetta vaan joku muu kiva juttu riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pienin (1v4kk) haluaa myös osallistua pölyjen pyyhkimiseen ja pyykkikoneen täyttämiseen. Kovin on aikaa vievää toimintaa, mutta yritetään sekin pitää kiireettömänä. Onhan sekin mukavaa yhdessä puuhastelua =).

      Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kaikki palkitseminen ei tarvitse olla rahallista. Mutta mitä vanhemmiksi nuo lapset ovat tulleet, sen vaikeammaksi on alkanut käydä muiden palkitsemistapojen keksiminen =).

      Poista

Kiva, kun kommentoit! =)