UA-80442521-1

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Parisuhteelle aikaa

Ei ole aivan tavatonta, että otamme mieheni kanssa yhteistä aikaa silloin tällöin. Ei kerran vuodessa, vaan useammin. Joskus se tarkoittaa minilomaa naapurikaupunkiin, jossa käydään teatterissa ja syömässä hyvin. Toisinaan se tarkoittaa syksyllä patikointia tunturimaisemissa, tai hiihto- ja laskettelureissua tunturiin, ihan kahdestaan. Viikonlopun kestäviä yhteisiä reissuja on vuodessa keskimäärin kolme kertaa. Aina ei tarvitse lähteä viikonlopuksi johonkin, vaan välillä riittää yhteinen kävelylenkki tai vaikka leffassa käynti. Eilen pääsimme piipahtamaan pyörillä terassilla ja syömässä. Olikin niin hieno ilma, että tuli pyöräiltyä siinä samassa noin 20km. Onni on isovanhemmat, jotka mielellään ottavat pojan hoitoon ja katsovat samalla nuorisonkin perään. Oman ajan ottaminen ei ole perheeltä pois, vaan koemme, että parisuhteesta huolehtiminen on myös perheen etu. On mukava voida jutella rauhassa, kuunnella toista ilman keskeytyksiä ja tulla kuulluksi.


Joillakin voi olla kulunut esikoisen syntymästä neljäkin vuotta, ennenkuin irtautuvat viettämään yhteistä aikaa, edes yhdeksi illaksi ravintolaan. En näe siinä mitään väärää. Eivät kaikki koe tarvitsevansa aikaa tai huomaa ottaa yhteistä aikaa. Se ei varmaankaan tee heistä sen onnettomampia tai onnellisempia, kuin heistä, jotka sitä aikaa ottavat toisilleen hieman enemmän. Me olemme kuitenkin päättäneet, että välillä teemme jotain ihan kahdestaan, kuin ennalta ehkäisevästi. Kyseessä on nimenomaan päätös, sillä viikot ja kuukaudet vierivät niin nopeaa ohi, että, jos emme varaisi kalenterista ajankohtaa minilomille, huomaisimme varmasti vasta vuoden päästä, ettei mitään yhteisiä hetkiä ole juuri ollutkaan.

Ja olenhan "valinnut" kumppanin, kenen seurassa viihdyn ja kenen seurassa haluan olla. Haluan kuulla hänen kuulumisiaan ja ajatuksia, haluan voida nauraa hänen kanssaan tai istua hetken ihan hiljaa, sanomatta yhtään mitään. Joskus arjessa ei ehdi juurikaan pysähtyä, vasta kun ihan illalla, juuri ennen kun laitamme nukkumaan. Olen myös "valinnut" perheen ja saanut perheen, joka oikeutetusti täyttää suurimman osan päivistä, viikoista, kuukausista ja vuosista ja olen siitä iloinen. Toivon kuitenkin, että säilytämme mieheni kanssa nuo yhteiset minilomat tai leffaillat vielä vuosienkin päästä ja huomaamme yhä uudelleen, että "tuo on se ihminen, kenen kanssa minä viihdyn ja kenestä jaksan kiinnostua yhä uudelleen".

2 kommenttia:

  1. Hyvin sanottu! Miksei parisuhteelle otettu/annettu aika voisi yhtä hyvin olla suunniteltua kuin vaikka jumppaan meneminen? Ruuhkavuosien tiimellyksessä tuntuu välillä, ettei viikoissa ole muita päiviä kuin maanantait ja sunnuntait. Joskus harvoin perjantait. Ja juuri, kuten kirjoitat, kun on vierellä ihminen, jonka kanssa on hyvä olla, hänen seurassaan haluaa olla ja sitä suhdetta haluaa vaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä kahdenkeskisestä ajasta pitäisi kokea huonoa omaatuntoa, vaikka lapset olisivatkin isovanhemmilla lyhyen reissun ajan. Päinvastoin. Kyllä hyvin hoidettu suhde heijastuu siihen muuhunkin perhe-elämään.

      Poista

Kiva, kun kommentoit! =)