UA-80442521-1

torstai 29. joulukuuta 2016

Nuoret ja sääntöväännöt?

Joulu meni ja seuraavaksi vietetäänkin sitten uutta vuotta perinteisesti lasten kanssa raketteja paukutellen ja lautapelejä pelaillen. Ainakin niin oletan. Perheen lapsista vanhin, täytti kuun alussa 18 vuotta, joten mistäpä sitä vielä tietää lähtevätkö he tyttökaverinsa kanssa kaupungin yöelämää katsomaan. Vielä on jäänyt heillä baarit tutkimatta, eikä heillä näytä olevan sinne erityisen kiirekään. Itse kyllä muistan odottaneeni 18v syntymäpäivää ja juurikin baareihin pääsyä sillä innolla, että olisinkohan jo ollut puolilta öin odottamassa, että vuorokausi vaihtuu ja 18 tulee mittariin :D.

Näissä maisemissa vaihtuu vuosi :)

Omassa nuoruudessani, ennen kuin oltiin täysi-ikäisiä, sitä kuljettiin diskoissa, kotibileissä ja notkuttiin kaupungilla. Silloin oli pääkatu täynnä nuorisoa ja autoja parkissa. Kadut ovat nyt hiljentyneet, eikä ainakaan meidän porukan vanhin ole kovinkaan innostunut kotibileistä tai muutenkaan juhlimisesta. Osaltaan saattaa johtua siitäkin, että nuoresta iästään huolimatta, hän on seurustellut jo kolme vuotta saman tytön kanssa, joten kavereiden kanssa rellestämiset on jäänyt häneltä väliin. Ainakin toistaiseksi.


Kotiintuloajoista ei ole vanhimman kanssa täytynyt vääntää koskaan. Kotiintuloajat ovat olleet yläkoulun ysiluokasta lähtien klo 22 (arkena) ja klo 24 (viikonloppuna). Kuudesluokkalaisella kotiintuloaika on kahdeksan maissa, päivästä riippumatta. Jos asuisimme suuremmassa kaupungissa, kotiintuloajat olisivat varmastikin aikaisemmat. On ollut mukava huomata, että kotiintuloajat ovat pitäneet, eikä niitä olisi varsinaisesti edes tarvinnut ollakaan, koska usein he ovat tyttökaverin kanssa illan kotosalla. Edelleenkin hän noudattaa kotiintuloaikoja, kun hän asuu vielä kotona, vaikka ei sitä häneltä vaadita. Hän voi vapaasti jäädä tyttökaverille yöksi tai mennä oman pään mukaan mihin haluaa, kunhan hän ilmoittaa suurinpiirteen missä on tai milloin tulee, ihan vain siksi, ettei meidän tarvitse huolestua. Ei se 18 vuotta ole kuitenkaan niin maaginen ikä, ettei enää tarvitsisi kenenkään huolenpitoa tai ketään kuka katsoisi vähän perään. 

Veikkaanpa, ettei näiden muiden teinien kohdalla olekaan niin helppoa yhteisten sääntöjen kanssa. Kotiintuloajoista onkin alkanut jo olla pientä vääntöä. Kyse on kuitenkin välittämisestä, vaikka nuori sen näkee ärsyttävänä "pilkun viilaamisena". Jos osoittaa vastuullisuutta hoitamalla omat vastuualueensa, olisi mahdollista saada toisinaan joustoa kotiintuloaikoihinkin. Ei voi olla vain vapauksia, ilman vastuuta.

Kaiken kaikkiaan fiksuja nuoria, varmaankin fiksumpia, mitä itse on tuossa iässä ollut! =)

Olisi kiva kuulla, millaisia kotiintuloaikoja muilla on! =)

1 kommentti:

Kiva, kun kommentoit! =)