UA-80442521-1

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Roadtripille Norjaan



Toissa kesästä asti ollaan mietitty mieheni kanssa, jos kävisimme reissun Norjassa. Tämän kesälomareissun teemme kahdestaan. Reissu sisältää paljon autolla ajoa ja maisemien katselua, joten ehkä parempi, ettei ole tällä kertaa takapenkkiläisiä kiljumassa "koska ollaan perillä" ja " netti ei toimi",  sillä perillä ollaan vasta, kun saavutaan takaisin kotiin. Ajattelimme tehdä joustavan suunnitelman, jotta voitaisiin mennä mielenkiinnon ja jaksamisen mukaan. Selattiin tänään esitteitä ja karttoja. Pohdittiin, jos yövyttäisiin sekä leirintäalueilla mökeissä että hotellissa. Reitille sattuisi ainakin Narvik ja Lofootit ja mahdollisuuksien mukaan katsotaan ehdittäisiinkö myös valassafarille. Mikään edullinen maa Norja ei varsinaisesti ole. Laskeskeltiin, että samalla matkabudjetilla saataisiin viikon reissu johonkin Välimeren maahan. Ehkä ensi vuonna sitten. Eikä nämä viime aikaiset tapahtumat maailmalla ole mitenkään erityisesti kannustaneet varaamaan matkaa aurinkorannoilta tai Euroopan isoimmista kaupungeista. Kerran Norjassa käyneenä maisemat ovat kyllä niin uskomattomat, että ajettua tulee ihan liikaakin, kun kokoajan pitää nähdä vain lisää ja lisää. Ihan pohjoisimmassa Norjassa en ole käynyt, koska minulla on siitä mielikuva, että se olisi karu ja kivikkoinen, ehkä jokseenkin tylsä. Voin toki olla väärässäkin, koska minulla ei ole siitä omakohtaista kokemusta. Edellisellä reissulla kävin Lofooteilla ja Bodön seudulla. Bodön korkeudella ainakin oli todella rehevää. Ai että, kun on taas mukavaa mitä odottaa! =) Odotan kyllä innolla myös opintojen alkamista ja muitakin uusia juttuja, mitä tuleva syksy tuo mukanaan.

Roadtripin suunnittelua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit! =)