UA-80442521-1

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Kinkkunyytit (helppo, hyvä ja nopea)

Nämä kinkkunyytit on niin helppo ja nopea tehdä, ettei sitä voi varsinaisesti leipomiseksi edes kutsua. Ajatuksena on ollut sulattaa pakastin, vielä kun pakkasia riittää. Joululta oli jäänyt torttutaikinalevyjä, joten ajattelin nekin käyttää pois.


KINKKUNYYTIT 

Tarvitset:

1kg torttutaikinalevyjä
n. 200g tuorejuustoa oman maun mukaan
1 pss (vajaa) kinkkusuikaleita  

Itse käytin kahta eri tuorejuustoa, chilituorejuustoa ja pippurituorejuustoa.
Viimeksi käytin valkosipulituorejuustoa ja ne nyytit kävi kaupaksi samantien.

1) Torttutaikinalevyt annetaan sulaa, jonka aikana ehtii hyvin sekoittaa tuorejuuston ja kinkkusuikaleet. 

2) Taikinalevyt  laitetaan puoliksi ja niiden päälle laitetaan valmista tuorejuusto-kinkkusuikaleseosta. Lisäksi olen laittanut juustoraastetta tai höylännyt suikaleen juustoa täytteen päälle. 

3) Sen jälkeen kaksi vastakkaista kulmaa puristetaan yhteen kunnolla ja laitetaan juustosuikale päälle.

Nyytit saa olla 225 asteisessa uunissa keskitasolla 12-15 minuuttia.



Helppoa ja nopeaa siis, eikä hirmu kallistakaan =)

Meillä on isommilla lapsilla (14v ja 17v) kokkausvuoro, jotta he oppisivat ruoanlaiton perusasiat ja saisivat ideoita ja rohkeutta kokkailla monipuolisesti myös joskus sitten omassakin huushollissa, eikä heillä tulisi haettua kaupan valmisruokia. Nämä nyytit myös maistuvat heille, joten pääsevät kokeilemaan näidenkin tekemistä joskus.

Itselläni ruoanlaitto kotoa muuttaessa oli hyvin yksipuolista, enkä uskaltanut rohkeasti testailla reseptejä. Nykyään reseptit saa kyllä niin vaivattomasti netistä, mutta nuorisoakin ajatellen, on hyvä, että joku haju on ruoanlaitosta niin kynnys kokkailuun ei ole niin suuri.