UA-80442521-1

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Biitsille huilaan?

Tärkeimmät mukana =)
Päiväreissut rannalle on vähän eri tyyppisiä nykyään, verrattuna siihen aikaan, kun tämä meidän pienin perheenjäsen ei ollut vielä syntynyt. Ennen sitä heitti huolettomasti laukunpohjalle jotain, mitä arveli rannalla tarvitsevansa; vähän aurinkovoidetta, pyyhkeen, ristikon ja kynän, mansikoita, kirjan, aurinkolasit ja uimapuvun. Helppoa kuin mikä! Nykyään sitä pakkaa pojalle laukun melko tarkoin; vaippoja (on), vesipullo (on), välipala (on), hiekkalelut (on), pyyhe (on), vaihtovaatteet (on), lippalakki (on). Sitten vielä pikainen tarkistus, että olihan nyt varmasti kaikki tarvittavat.
Omat kamppeet seuraavaksi. Vaan eipä tule mitään mieleen. Ehkä se pyyhe.

Poika viuhtaisee pitkin rantaa ja pyrkii hiekkaisilla jaloillaan jokaiselle lähellä olevalle piknik-viltille, menee tutkimaan muiden lasten leikkejä ja haluaisi tietenkin mukaansa muiden lelut. Mutta olipa se mukavaa katsoa pienen lapsen riemua, kun uskaltautui äidin ja isän kanssa käsi kädessä kastelemaan varpaat ja pian jo potkittiin vettä, sitten alkoi käsillä roiskiminen ja armoton kikatus. Parasta!

 Rantapäivä Ruotsissa 7/2016

   

2 kommenttia:

  1. Kivasti kirjoitettu. Osallistuppas kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa. Osallistua voi vielä tänään.

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun pidit =). Käynpäs kurkkaamassa blogiasi.

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit! =)