UA-80442521-1

torstai 16. helmikuuta 2017

Pottailua ja tutteilua

Meidän perheen pienimmäinen on pian 1v10kk. Potalle ollaan harjoiteltu jo useampi kuukausi epäsäännöllisen säännöllisesti. Yleensä ennen päiväunia ja satunnaisesti illalla. Lisäksi päivähoidossa tuetaan kuivaksi opettelua. On toki ollut myös päiviä, jolloin poika ei ole potalle halunnut mennä, joten silloin ei pottailla. Vielä en ole pitänyt kiirettä sen kanssa. Pissat ovat nyt tulleet pottaan kuusi kertaa. Vaikka eihän meillä lasketa ;). Yhdellä kerralla poika ei suostunut istumaan, vaan lorotteli pottaan seisaaltaan. Raikuvat aplodit poika antoi itselleen. Syystäkin! =) Olisi varmaan mahdollista, että päivävaipat saataisiin jätettyä syksyyn mennessä. Taidan olla tässä asiassa liiankin optimisti. Toisaalta, voisin unohtaa aikataulut ja pyrkiä vaan tukemaan kuivaksiopettelua.


Myös tutista olisi aika luopua, ennen kuin se vaikuttaa puheenkehitykseen. Varmaankin jo vaikuttaakin vähän, kun mopostakin on tullut popo. Tälläkin hetkellä ollaan pyritty vähentämään tutin käytön vain päiväunille ja yöunille, mutta välillä E hakee tutin hoitolaukustaan ja melko paljon hän sitä kyselee, kun se napataan pois kaapin perälle. Myös tutista luopumisen toivon tapahtuvan kesän aikana. Ehkä kesällä on sen verran jo valmiuksia "neuvotteluun", että tutin voisi viedä metsään peikkolapsille tai tiputtaa veneestä kalavauvoille. Todennäköisesti tällä hetkellä neuvottelu päättyisi siihen, että lapsi pitäisi kaksin käsin tutistaan ja huutaisi "Miinuuuun!".



Muutenkin ollaan alusta asti pyritty kaikkiin toimiin suhtautumaan neutraalisti. Poika syö monipuolisesti ja paljon, jos hän ei joku kerta halua syödä tai alkaa räpimään ruoalla, silloin hänen ei tarvitse syödä, eikä häntä maanitella syömään tai leikitä lusikalla lentokone-leikkiä. Samoin on nukkumisen kanssa. Sen kanssa ei tapella turhaan. Ainakin toistaiseksi tämä on toiminut. Mutta on oletettavaa, että jossain iässä alkaa nukkumaan laittaminen tympästä tai syömisen kanssa nirsoillaan. Silloin mietitään onko syytä omaa toiminta tapaa muuttaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit! =)