Tavallinen torstai 6

Voi, kunpa olisi saanut nukkua vähän pidempään. Poika ei ole inkkunut maitoa enää, mutta kovin levottomasti nukkui kuitenkin edellisen yön. Ei muuta, kun ylös ja poika viemään päivähoitoon ja perheen 12-vuotias käyttämään hammaslääkärissä. Tältä päivältä opiskeluun liittyvä parityön tekeminen oli peruttu, joten päätin, että alan tutustumaan, miten niitä ryhmätöitä tehdään pilvipalvelussa.

Loppujen lopuksi päivä (tai ne muutamat tunnit) meni siihen, että kävin kaupoista etsimässä pojalle toppatakkia ja tulin ulos itselle ostetun neuleen ja farkkujen kanssa. Kerrankin! Tai löytyi sieltä Icepeakin toppahanskat myös perheen 6.luokkalaiselle. Usein lähden itselleni etsimään jotain, mutta kaupasta tullessa kaikille muille on löytynyt jotain, paitsi itselle. Ruokakaupassa lastasin kolme kassillista ruokaa kärryihin ja kävin tukkimassa ne kauhealla kiireellä jääkaappiin ja hain pojan hoidosta. Hänellä oli tänään muutenkin lyhyempi hoitopäivä. 

On se yhtä taistelua itsensä kanssa, jos poika on päivähoidossa ja itselle jää opiskelusta vähänkin luppoaikaa, tuntuu, että pitäisi poika hakea pois hoidosta. Muutenkin tunteja taitaa tälle kuulle kertyä vain reilu 60h, vaikka maksu peritään sopimuksen mukaan (81h-105h). Meillä ei ole varahoitopaikkaa, siltä varalta, jos peruutuksia tulee perhepäivähoitajan puolelta. Tunnit menevät sitten vain omasta pussista.

Olin niin innoissani Cubukselta löytämistäni mustista farkuista ja neuleesta, että aloin heti suunnitella leffa- ja ravintolailtaa. Olin taas hyvän aikaa kulkenut lähes pelkillä ulkoiluvaatteilla, lukuunottamatta opiskelun lähiopetuspäiviä. Onpa virkistävää pukeutua jälleen, kuin ihmiset! 

Illalla pääsimme miehen kanssa kahdestaan rantasaunomaan. Oli niin rentouttavaa saada istua löylyn lämmössä ja jutella niitä näitä kuunnellen samalla "mökkiradiota".

Äitikin kaipaa lohdutusta

Kun lapset sairastavat, heitä usein passataan ja yritetään tehdä heidän olo mahdollisimman mukavaksi. Kun isät sairastavat, hekin saavat mahdollisuuden levätä ihan rauhassa ja parannella oloaan. Kun äidit sairastavat, he tekevät silti ruoan, käyvät kaupassa, hoitavat lapset ja kotiakin sen verran kun jaksavat, oli sitten kuinka kipeä tahansa. Tarkemmin ajatellen, ei äidin venymistä huippusuorituksiin taida kukaan edes vaatia, mutta jossain takaraivossa kai se on, että pitäisi jaksaa.

Itse olin tovi sitten reilun viikon flunssassa. Ruoan kyllä laitoin ja pyykit pesin, mutta imuroimisen jätin suosiolla väliin, samoin kuin luutuamisen. Nuoriso kuitenkin imuroi, joten ei hukuttu pölyyn. Mies puolestaan huolehti pojasta töiden jälkeen iltaisin vähän enemmän, joten sain pitkän päivän jälkeen mahdollisuuden levätä. Ja olipa mukavaa saada mieheltä myös kukkia ja Hopea Toffeeta kauppareissulta. En tiedä toiko mies kukkia sen vuoksi, kun olin kipeänä vai muuten vain, mutta kukat ja pitkä halaus piristivät paljon. En ole aikaisemmin edes huomannut, että minäkin kaipaan lohdutusta ja huolenpitoa, kun olen sairaana. Silloin vasta havahdun siihen, kun saan halauksen, kukkia tai käsketään mennä lepäämään.

Päivän piristys 

Kipeänä ja väsyneenä sitä toisinaan sortuu martyyri-asenteeseen. Sitä tulee tehtyä enemmän kuin olisi pakottava tarve ja sitten sitä miettii mielessä, kuinka sitä pitää kipeänäkin vain yrittää jaksaa hoitaa kaikki tekemättömät asiat. Pitääkö tosiaan? Kuka niin on sanonut? Tällä kertaa sairaana ollessani olen hoitanut vain kaupassa käynnit, ruoan laiton ja huolehtinut perheen pienimmäisestä. Eikä meidän koti ole kaatunut tai ole tapahtunut mitään peruuttamatonta. Lisäksi olen saanut apua, kun olen sitä pyytänyt! Esimerkiksi pojat tekivät jälkiruoaksi pannukakkua, sillä välin kun tein päivän ruoan. Perheen tyttö teki viikon kotityönsä eli imuroi ja tyhjensi tiskikoneen. Ja joskus voi ne pakollisetkin asiat lykätä tuonnemmaksi. Kyllä sitä ehtii sitten terveenäkin!

Karkkipussi ja tv:stä hömppää =  äiti lepää

Pyhätunturilla

Lähdettiin ajelemaan Pyhätunturille perjantaina, heti aamusta. Suurimmaksi osaksi käymme Pyhällä talvella, joten olipa kivaa vaihtelua ajaa, kun ei ollut pimeää ja liukas tie. Olen pojan syntymän jälkeen alkanut nähdä vaaroja siellä sun täällä. Ja tunturiin ajaminen pimeällä, kovassa lumipyryssä ei ole niitä lemppari asioita.

Ensimmäinen yö meni vähän niin ja näin. Poika ei olisi millään malttanut laittaa nukkumaan ja yökin oli rauhaton. Poika vääntyi omasta sängystä viereen monta monituista kertaa, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti jatkanut uniaan. Lopulta minulla oli jalat parisängyssä ja yläkroppa pojan sängyssä. Aamulla saikin miettiä miten saan selän ja niskat taas pelaamaan. Olihan edessä tunturin ylitys samalle päivälle. Noustiin siis jo klo 6 pojan kanssa ja nukuttiin päikkärit jo 8.30-10.

Aamupalan jälkeen E jäi mummon hoiviin ja me lähdettiin miehen kanssa kahdestaan patikoimaan. Käveltiin 6h ja lähes 14km. Matkalla oli muun muassa 400 porrasta noustavana,  reitille oli pari laavupaikkaa (Karhujuomalampi ja Oravalampi) ja Noitatunturille tie oli sanamukaisesti kivinen. Ja toiselta puolen tultiin alas, jälleen kivien päällä taiteillen.
Välillä istahdettiin tunturin rinteelle hetkeksi ihastelemaan maisemia ja hengähdettiin tovi.

                          Liity nyt WWF-kummiksi!

Tavallinen torstai 5

En meinannut malttaa odottaa iltaan, että pääsen taas lukemaan Finlandia kirjasta  tilaamaani kirjaa. Aloitin lukemisen eilen illalla ja tuli valvottua melko pitkään, kun en raskinut lopettaa lukemista. Ai vitsi, että tykkään Paul Reiserin kirjoista. Nauraa hörähtelin ääneen ja pelkäsin että poika herää. Luin melkein puolet kirjasta samantien, vaikka ensimmäiset sivut tuntuivat vähän tahmeilta.

Aamulla poika heräsi virkkuna jo klo 6. Siinä vaiheessa kadutti myöhään valvominen. Toisaalta, toistan saman virheen jo heti tänään. Voisin lyödä siitä vaikka vetoa.
Aamupuurokin maistui pojalle taas paremmin, kun vatsaa ei ollut yön aikana täytetty vedellä tai maidolla, eli päätöksessä ollaan pysytty, eikä poika pahemmin inkkunutkaan viime yönä maitoa. Aivan kuin hän olisi vain ehdottanut tarvitsemansa mammaa ja kun hakemus hylättiin, pää painui takaisin tyynyyn. Jes! Itse tosin jäin jännittyneeseen tilaan vielä hetkeksi. Yhtäkkiä huomasin, kun kroppani taas rentoutui. Huh! Se nukahti.

Tänään yritin paikkailla pojan otsatukkaan eilen tekemiäni lovia. No eihän se kovin hyvin mennyt. Piti lopettaa homma ajoissa tai kohta pojalla ei olisi etuhiuksia enää ollenkaan, kun otsis vaan nousee korkeammalle ja korkeammalle. Eipähän oo enää kuitenkaan tukka silmillä. Pojalla oli vapaapäivä hoidosta, joten en itsekään ole tänään opiskelujuttuja katsonut.

Vietimme aamupäivän pihalla karviaisia syöden.  Ruokakaupassa vierähti varmaankin puolet päivästä, kun ajatus ei oikein juossut. Sahattiin kauppaa edestakasin ja palattiin lähtöpisteeseen ties kuinka monta kertaa. Huomenna mennään yhtä töttöröö-meiningillä, mikäli kirja vie taas mennessään. Nyt siis kirjan pariin. Adjö!

Taaperon yölliset vaatimukset

Aikaisemmin kirjoitin pojan (1v4kk) yöllisistä kauhukohtauksista täällä. Kauhukohtaukset kestivät kaiken kaikkiaan kolme yötä. Voi olla, että kauhukohtaukset liittyivät jotenkin siihen. että poika oli tulossa kipeäksi. Kuume nousi korkealle ja kuumeen laskettua tuli ihotttuma ympäri kehoa, raajoja lukuunottamatta. Kyseessä oli ilmeisesti vauvarokko. Sairaana ollessaan poika joi yölläkin paljon vettä, joka onkin ihan hyvä asia. Kävi kuitenkin niin, että yöllinen veden ja maidon juominen jäi jotenkin päälle ja siitä lähtien poika on vaatinut vettä/mammaa neljäkin kertaa yössä.

Ajateltiin, että mamman vaatiminen yöllä menee itsestään ohi, mutta nyt on mennyt jo pari kolme viikkoa, että ollaan kaikki nukuttu huonosti, kun poika nousee vaatimaan juomista pitkin yötä. Jouduimme tekemään miehen kanssa päätöksen, ettei vettä enää anneta yöllä, vaikka poika kuinka sitä huutaisi. 

Toissayönä huutokonsertti olikin melkoinen ja huutoa oli vaikea kuunnella ja pysyä päätöksessä. En katsonut kellosta kauan huutoa ja itkua kesti, mutta se tuntui ikuisuudelta. Kävin lohduttamassa poikaa, ohjasin pojan takaisin nukkumaan ja silitin päätä. Lopulta poika jatkoi unia ja nukkui sikeästi aamuun asti. Viime yönä olikin jo paljon helpompaa. Maidon vaatiminen alkoi jo klo 23.30, mutta kun kehoitettiin poikaa painamaan pää takaisin tyynyyn, muutaman inkkumisen jälkeen poika laittoi itse takaisin nukkumaan ja nukkui kuuteen asti heräämättä. Yöunillekin hän oli laittanut illalla jo seitsemän maissa. 

Uskaltaakohan tätä nyt ääneen sanoa, mutta vaikuttaisi siltä, että koko sakki saadaan nukkua pian täysiä öitä. Poikakin vaikutti aamulla virkeämmältä, kun oli nukkunut yhtäjaksoisesti keskiyöltä saakka. Pieni riemuvoitto!

Ruskaretkelle

Aloitamme taas pikku hiljaa Pyhätunturilla kulkemisen. Talvella käydään tunturissa useammin, mutta näin syksylläkin pyritään käymään kerran tai pari. Ihan odotan, että tämä flunssa hellittää ja pääsemme miehen kanssa patikoimaan taas Pyhän maisemiin. Pikku poika voi leikkiä ulkona ja voidaan käydä kärrylenkeillä katselemassa maisemia. Talvella on ajatuksissa testata ahkiota, joten pääsisimme porukalla pidemmälle hiihtolenkille, kun poikakin kulkisi näppärästi mukana.

Tälle tulevalle reissulle saamme mukaan myös mummon, joka katsoo yhtenä päivänä pojan perään sillä välin, kun käymme miehen kanssa patikoimassa kahdestaan. Muina päivinä voidaankin retkeillä porukalla ja käydä laavulla makkaranpaistossa. Kaivelinkin jo muutamia kuvia toissa syksyltä, kun kävimme reippailemassa miehen kanssa Noitatunturin yli. Reitillä kesti reilu 7 tuntia. Odotin silloin meidän pikku E:tä. Kivoja muistoja ja kauniita maisemia!

Lammella

Kuukkelit pitivät seuraa kahvitauolla

Noitatunturilla

Kodista huolehtiminen kuuluu kaikille?

On taas sen aika, kun Facebook pursuaa ilmeisesti hienoja kuvia puolukkamättäistä. Käytin ilmeisesti-sanaa siksi, koska itselläni ei ole harmainta aavistustakaan onko kuvissa puolukoita vai ei. Olen punavihervärisokea, joten en erota puolukoita vihreästä taustasta. Puolukoista meidän perheellä ei kuitenkaan ole pulaa, kun reipas 12-vuotias poikapuoleni kävi keräämässä yli kaksi ämpärillistä puolukkaa ja nyt taitaakin olla koko vuodelle lappapuuroon (vispipuuro) ainekset pakkasessa. Hän ei ollut odottanut marjoista mitään palkkaa, mutta annoimme hänelle taskurahaa (10e) kerätyistä puolukoista. Onko 10e enää taskuraha? Mielestäni tässä tapauksessa "palkka" oli sopiva vaivannäköön nähden.

Nämä minäkin erotan ;)

Mielestäni on mukavampikin antaa rahaa, kun sitä ei olla käsiojossa vaatimassa, ja summasta osataan olla kiitollisia, eikä olla pettyneitä "palkan" määrään.
Pitää myös osata auttaa ilman, että siitä ollaan vailla mitään. Tietenkin on meidän aikuisten asia sekin opettaa. Aikustenkin keskuudessa tuntuu olevan vähenemään päin vilpitön auttaminen, ilman, että siitä haluaisi itse hyötyä jotenkin, vai onko ihmisillä niin kiire, ettei ehditä enää auttamaan omia vanhempia pihatöissä tai kaveria muuttokuorman kanssa. Voin hyvin olla väärässäkin. Ja toivottavasti olenkin!

Siitäpä tullaankin aiheeseen, jonka kanssa olen pallotellut ja pohtinut asioita jo jonkin tovin. Eli lasten kuukausirahat ja palkat yhteishyödyllisistä kotitöistä. Kaiken kaikkiaan meillä on reipas nuorisosakki, joka välittää toisten hyvinvoinnista, hoivaa pikkuveljeään ja auttaa tarvittaessa, välillä "pitkin hampain" ja toisinaan taas ihan mielellään, pyytämättäkin. Perheessämme on jokaisella lapsella kuukausiraha 20e, lukuunottamatta perheen pienimmäistä. Kuukausiraha ei edellytä varsinaisesti kotitöitä. Kotityövuoro on kuitenkin jokaisella kerran viikossa (12v, 16v ja 18v), johon sisältyy tiskikoneen tyhjentäminen ja täyttäminen, keittiön tasojen pyyhkiminen ja yhteisten tilojen imurointi ja roskien vieminen. Lattiat pitää pyyhkäistä luutulla rapakausina, kun koira on tassutellut rapajäljet pitkin pirttiä. Eli ikään nähden kotityöt ovat mielestäni kohtuulliset, enemmänkin varmasti voisi vaatia. Mutta sitten tullaan muuhun kotona auttamiseen, esimerkiksi puiden latominen. Oli aika, jolloin meillä kotona auttamisesta annettiin ehkä vähän liikaakin rahaa, joka johti hyvin pian siihen, ettei pikku hommat enää kiinnostaneet, jos siitä ei enää maksettu "kunnolla". Sitä ajatusta ollaan nyt purettu ja pyritty vähentämään palkkaa töistä, jotka ovat kaikille hyödyksi, periaatteella kodista huolehtiminen kuuluu kaikille. Joka tapauksessa nuoriso saa rahaa tarvittaessa ja välillä pikku hommista tienaamalla. Pitää vain muistaa kohtuus, ettei rahasta tule itseisarvo ja kaikki auttaminen perustuu vain ansaitsemiseen. Melko hyvin tämän ajatuksen palauttaminen on alkanut pikkuhiljaa tehota, mutta huomasimme kyllä, että me aikuiset oltiin ihan itse aiheutettu kiittämättömyyden kierre, joka onneksi jäi lyhytkestoiseksi.


Millaisia kotitöitä teillä lapset tekevät kotona? Onko teillä käytössä kuukausiraha tai viikkoraha? Tulisiko kotitöistä maksaa? Mitä mieltä olet?