Murrosikä ja pelikonsolit from Hell

Teinit ja konsolipelit. Vähemmällä pääsisi, jos mitään Pleikkareita olisi koskaan tähän taloon tullutkaan. Alusta asti olin pelikonsolin hankintaa vastaan, mutta pidin tämän pääasiassa omana tietonani. Poikapuolen etävanhempi halusi pelikonsolin pojalleen ostaa joululahjaksi, joten en halunnut puuttua asiaan. Poikakin oli haaveillut pelikoneesta pitkään. Se, miksi olin Pleikkaria vastaan johtui siitä, että olin kuullut monilla olevan niiden kanssa kotona ongelmia ja ylimääräisiä yhteenottoja. Rajojen asettaminen ei ole vaikeaa, mutta niiden rajojen noudattamisen seuraaminen on vaikeaa, kun pelaaminen tapahtuu yleensä omassa huoneessa, eikä aikuiset ole usein vielä kotona, kun koululaiset saapuvat kotiin.

Aikaisemmin poika liikkui paljon ulkona ja harrasti liikuntalajeja useamman kerran viikossa. Yläasteelle siirryttyä harrastukset jäivät ja nyt pelit passivoittavat poikaa enemmän. Toisinaan on vaikea arvioida, milloin ärtyneisyys johtuu liiasta pelaamisesta ja milloin murrosiän tuomista mielen ailahteluista. Pelaaminen olisi ihan ok, jos hänellä olisi vielä harrastuksia. Pelaaminen pysyisi kutakuinkin tasapainossa. Koulun hän onneksi hoitaa hyvin. Läksyt on tehtynä, eikä poissaoloja ole. Koenumerot ovat pääasiassa hyviä, paria selvää notkahdusta lukuunottamatta. Käytöskin koulussa on asiallista. Ja mikä tärkeintä; hän ei kiusaa muita eikä ole itse tullut kiusatuksi. Sosiaaliset taidot hänellä on hyvät. Kuitenkin saman talouden toisena aikuisena kuitenkin huolestuttaa, mihin liiallinen pelaaminen pikku hiljaa voi johtaa. Ikäviä esimerkkejä löytyy pilvinpimein ja onkin meidän aikuisten tehtävä asettaa rajat ja pitää huolta, että niitä noudatetaan.


Peleistä on ollut siinä mielessä myös hyötyä, että hän on päässyt käyttämään englannin kieltä, johon hän on jaksanut satsata alakoulussa todella hyvin. Alakoulussa hän silloin tällöin kyseli saisiko hän kokeista rahaa tai mitä hyötyä esimerkiksi englannista edes on. Rahaa ei kokeista ole koskaan annettu, vaan olen sanonut, että hyvä numero on palkkio siitä, että olet jaksanut opiskella. Konkreettisesti hän sai huomata, että palkinto opetellusta kielestä kyllä tulee aikanaan. Hän puhuu tosi sujuvasti englantia pelikavereidensa kanssa. Eka kertaa, kun kuulin hänen puhuvan englantia pelikavereiden kanssa, huikkasin hänen huoneen ovelta, että "TUO on se sinun palkinto siitä, että jaksoit opiskella". Myöhemmin hän tulikin asiasta innoissaan kertomaan ja oli tyytyväinen, että on opetellut kielet hyvin.

Pojalle on annettu peliaikaa kaksi tuntia päivässä, mutta peliaika ylittyy päivittäin. Riippuen siitä, ollaanko me aikuiset kotona, kun hän tulee koulusta. Usein iltakin venyy pelatessa. Ajattelin, että innostus pelaamiseen menisi pian ohi. Omana aikana Super Mario ja muut tasopelit pysyivät kerta toisensa jälkeen samanlaisina. Nykyään pelit ovat monipuolisempia ja kuulokkeiden avulla pelissä voi olla yhteyksissä muihin pelaajiin. Kyllästymistä ei ole siis odotettavissa ihan pian. Olenkin miettinyt, olisiko järkevää, että peliaika sijoittuisi klo 17-20 välille, kun me aikuisetkin ollaan jo kotona. Nuorimmainen meillä on vasta pian 3-vuotias, mutta pelikonsolia hänelle en halua hankkia missään vaiheessa. Säästytään monilta turhilta väännöiltä. Puhelimetkin vievät nykynuorisolta ja aikuisilta aikaa paljon oleellisimmilta asioilta, joten muita laitteita siihen ei mielestäni enää rinnalle tarvita.

112-päivä ja kodin turvallisuus

Sunnuntaina 11.2 vietetään 112-päivää. Olen aina ollut kiinnostunut ja tarkka paloturvallisuuteen liittyvistä asioista. Kotona meillä on kaksi sammutuspeitettä, nestesammutin sekä palo- ja häkävaroittimet. Häkävaroittimet ovat alkaneet viiden vuoden aikana hälyttää kaksi kertaa ja ihan syystä. Edellisenä iltana oli ollut tulet leivinuunissa. Pelti laitettiin kiinni vasta seuraavana päivänä puolenpäivän maissa. Jokunen hetki meni, kunnes toinen varoitin alkoi hälyttää ja reilusti myöhemmin toinen. Ikkunat aukaistiin. Lapset pohtivat, ettei täällä ole häkää, kun mitään ei näy. Mies löysi pienen hehkuvan kekäleen uunin perältä ja aukaisi pellin uudelleen. Taas tuli hyvä paikka muistuttaa siitä, että häkä on hajuton ja mauton, eikä sitä voi nähdä. On se lapsilla tiedossa ollut, mutta niin ne asiat pakkaavat välillä unohtumaan.

Kotona meillä on ulko-oven ikkunassa kontaktimuovilla päällystetty ja kiinnitetty kaksipuolinen lappunen, jossa lukee hätänumero 112 ja meidän osoite. Lappu on niin lapsia, kuin vieraitakin varten. Mikäli tarvitsee soittaa apua, on paikan osoite helposti poistumistien reitillä. Lisäksi lappu näkyy ikkunasta myös ulospäin, jotta jos ohikulkija huomaa jotain olevan vialla, hänen ei tarvitse metsästää osoitetta kahden sadan metrin päästä tienlaidasta. Lapsetkin tietävät osoitteensa, voi kuitenkin olla, että hädän hetkellä osoite unohtuu. 

Itselläni ja miehellä on myös puhelimessa 112 Suomi-mobiilisovellukset hätäpaikannusta varten. Soittajan tarkka sijaintitieto välittyy hätäkeskukseen automaattisesti. Täytyypä laittaa se lapsillekin. Alunperin latasin sovelluksen, koska matkustamme autolla toisinaan pitkiäkin matkoja ja etenkin Lapin reissuilla välimatkat ovat pitkiä ja tarkkaa paikkaa en ainakaan itse osaisi ilmoittaa selkeiden maamerkkien puuttuessa. Vaikka ei itse joudu onnettomuuteen, voi olla, että matkalla sattuu itse onnettomuuspaikalle. Lisäksi puhelimissamme on ICE-kontaktinumerot. Siitä voi lukea lisää SPR:n sivuilta.

Jokaiseen sisustukseen sopivia sammutuspeitteitä löytyy marketeista ja vielä kattavammin verkkokaupoista:

Jalo Helsinki/Bandcompany*

Tom of Finland -sammutuspeite* (Jalo Helsinki)
Muumi Spring -sammutuspeite* (Jalo Helsinki)
Tom of Finland -sammutuspeite *(Jalo Helsinki)

Samalla tätä kirjoittaessani huomasin, että taidankin olla tylsä ja ostaa "tuparilahjaksi" (kotoa pois muuttaneelle 19-vuotiaalle) hienon, sisustukseen sopivan sammutuspeitteen. Se on varmasti asia, johon nuoret ei omia rahojaan ole ensimmäisenä laittamassa. 

*mainoslinkki

Omaa aikaa Ylläksellä

Viikonloppuna tuli käytyä Ylläksellä kaveripariskunnan kanssa. Pakkanen paukkui koko reissun ajan -24 ja -30 tietämillä, joten hiihtelemään ei juurikaan päässyt. Miehet kävivät urhoollisesti hiihtämässä 12km, pakkasesta huolimatta. Itse luovutin samantien, kun sukset eivät liikahtaneetkaan, vaikka seisoin alamäkeen. Se siitä sitten! =).

Ylläksen maisematieltä kuvattua

Ylläs

Ylläksellä olen käynyt vauvasta lähtien. Isäni  rakensi sinne mökin 1979 ja luovuimme siitä 2000-luvun alkupuolella. Mökistä luopuminen harmittaa vieläkin, niin etten juurikaan halua sitä edes ajatella. Toisinaan vuokraamme hotellihuoneen ja tällä kertaa olimme sukulaisteni vuokraamalla mökillä. Olenkin ehdottomasti mökki-ihmisiä, vaikka ollaan useampana talvena käyty Pyhätunturilla asuntovaunuilemassa. Mökkeily vie kuitenkin pidemmän korren. Mökillä on kuitenkin enemmän tilaa ympärillä ja takka on myös yksi tärkeimmistä jutuista omilla mökkireissuilla. Yksi suurimmista haaveista on saada hankittua mökki Ylläkseltä.

Jounin kaupalla

Ylläs, Äkäslompolo

Viikonloppuun kuului kokkailua ja muutama lasi viiniä, rupattelua ja tv:n katsomista. Vaikken hiihtämään päässytkään oli viikonlopun irtiotto tarpeen. Sain myös uudet monot, joita pääsen testailemaan kotikulmilla. Lapsena ja nuorena sitä inhosi hiihtämistä. Sen jälkeen hiihtämiseen tuli omaehtoista taukoa ainakin se 15 vuotta. Mitä tapahtuu 35 ikävuoden jälkeen? Tai jo ehkä vähän aikaisemmin. 32-vuotiaana aloin ihan spontaanisti kutoa sukkia, vaikka olin aina inhonnut kutomista ja etenkin kantapään tekoa. Siitä olen jo luopunut. Sitten tuli kuvioihin hiihtäminen! Mitä ihmettä taas tapahtui? ....keski-ikäistyminenkö?

Vaipparallin loppu (kuivaksi opettelu)

Alkaa näyttää siltä, että saadaan jättää vaipat lopullisesti pois. Poika on nyt 2v9kk. Aikaisemminkin, jo kuukausia sitten näytti siltä, että päivävaipoista voitaisiin luopua. Sitten tuli kuitenkin takapakkia, eikä poika suostunut pitkään aikaan potalle enää ollenkaan. Hän hiippaili aina salaa verhojen taakse pissaamaan ja kakkaamaan vaippaan. Voi olla, että siihen aikaan kiinnitimme vähän liikaa huomiota potalla käymiseen ja poika alkoikin kokea sen ikävänä asiana. Muistutimme poikaa potalla käymisestä tämän tästä, ettei tulisi vahinkoja. Ymmärsimme pakittaa asian kanssa ja antaa aikaa. Eihän kuivaksi opettelulla ole kiire. Kaikki aikanaan.

Kesällä kokeiltiin jättää vaipat pois

Tammikuun aikana pidimme vaippoja ulkona. Samoin perhepäivähoidossa tuettiin kuivaksiopettelua pitämällä vaippoja vain ulkona ja päiväunilla. Vaippojen käyttö silloin tällöin tuntui kuitenkin sekoittavan poikaa ja hän alkoi uudelleen pissata vain vaippaan, kunnes päätimme jättää vaipat kerralla pois. Yhtään vanhinkoa ei ole ulkona tai asiointireissuilla tullut. Kotona on muutamia vahinkoja sattunut, mutta ollaan varottu tekemästä siitä numeroa.

Aamuisin pojan vaippa on ollut kuiva jo kolmisen viikkoa. Nyt poika on nukkunut kaksi peräkkäistä yötä ilman vaippaa, eikä ole tullut lakanapyykkiä. Rutiineina ovatkin olleet aina aamu- ja iltapissat, joten ensimmäisenä aamulla poika käy pissalla. Saapa nähdä onko meidän vaippa-aika nyt lopullisesti ohi. Vaippoihin on saanut menemään näiden kohta kolmen vuoden aikana varmasti melko mukavan summan. Sen lisäksi, että vaippakulut loppuvat, myös jätemäärä vähenee huimasti.

MLL:n sivuilla lisää kuivaksi opettelusta.

Maustepurkit Dymolla

Maustepurkit! On Santa Mariaa ja on sitä ja tätä. Kaikki erilaisia ja erikokoisia purnukoita. Ei enää. Osa mausteista, joita käytän harvemmin, saavat olla alkuperäisissä purkeissa hellan vieressä vetolaatikossa, mutta päivittäin käytössä olevat mausteet purkitin uudelleen. Ja vielä on hommaa jäljelläkin.

Maustepurkkien tekstit on tehty Dymolla

Törmäsin ideaan jossain päin nettiä jo tovi sitten ja tilasin dymon samantien, juurikin vanhemman, kohokirjaimisen Dymon. Aloitin poistamalla etiketit ja pesemällä pojan vanhat pilttipurkit. Perheen teinin palkkasin maalaamaan pilttipurkkien kannet mustalla spray-maalilla. Vihdoin joulun alla sain aikaiseksi laittaa valmiisiin purkkeihin myös mausteita. Isommat, vanhat kurkkupurkit ovat nykyään tiskitableteille varattuna. Korkin saa hyvin kiinni, niin ei tarvitse sen isommin tiskitabletteja piilotella pojaltakaan.

Lisäksi lapsen vaatekaapissa, hyllyn reunalla on merkittynä vähän siistimmät  ”kaupunkivaatteet” ja ”vielä suuret”. Kaupunkivaatteiden paikan osoittaminen on kyllä ihan perusteltuakin. Pojan isä, kun lähtee pojan kanssa asioille, ei vaatteiden kuntoa tai kokoa välttämättä olla viitsitty vilkaista =). Tämä tuntuu olevan melko yleistä. Vai mitä? =).

Yöt ja aamut

Aamulla nukuttiin melko pitkään. Melkein kahdeksaan. Yö meni hyvin, kun poika poikkeuksellisesti nukkui koko yön vieressä. Yleensä hän vielä nukkuu samassa huoneessa meidän kanssa, mutta omassa sängyssä. Viime aikoina poika on kuitenkin jutellut unissaan keskellä yötä ja on unenpöpperössä tingannut, että hänelle pitää laittaa sukat ja hattu päähän. Hän vastailee, mutta ei kuitenkaan ole kunnolla hereillä, jotta ymmärtäisi sen olleen unta. Viime yönä oli riittävää, kun laskin käden pojan rinnan päälle, kun juttelu taas yöllä alkoi. Vältyttiin yölliseltä kiukkukohtaukselta. Itselläkin oli ihanan levännyt olo aamulla.

Tammikuinen aamu

Pyritään kuitenkin siihen, että edelleen poika nukkuu omassa sängyssään, mutta on selvää, että tällaisia poikkeuksia on välillä hyvä tehdä. Tarviihan se lapsikin yöllä läheisyyttä. Hakeutuuhan sitä itsekin toisen kainaloon ja lähelle nukkumaan laittaessa tai jos havahdun yöllä, hapuilen varpaillani miehen varpaita tai otan kädestä kiinni ja nukahdan pian uudelleen.

Pojalla oli perhepäivähoitajalle meno vasta yhdeksältä, joten aamulla ei ollut mitään kiirettä. Mittari näytti -13 astetta, puettiin lämpimästi ja lähdettiin potkurilla potkuttelemaan kohti päivähoitoa. Samalla E pääsi testaamaan uutta toppatakkia, jonka tosin jo edellisenä talvena tilasin Reiman verkkokaupasta, mutta kokoa liian suuren. Nyt se oli sopiva ja saatiin se vihdoin käyttöön. Matkalla pysähdeltiin ihmettelemään luontoa ja kauniin väristä taivaanrantaa. Eilisen vesisateen jäljiltä potkuri luisti hyvin ja poikakin välillä huusi "Äitiii!! Hiljempaaaa!".

Potkurilla päivähoitoon

Aamun kiireettömyyden huomasin siinäkin, kuinka poika mielellään jäi päivähoitoon pihalle leikkimään. Vilkutti vain ja huusi heipat, vaikka itse olin jäämässä siihen vielä juttelemaan. Näin ei aina ole. Kiireisinä aamuina poika vaistoaa kiireen, vaikka pyrin olemaan hoputtamatta ja toiminaan rauhallisesti. Se ei todellakaan aina onnistu. Tällöin myös hoitoon jääminen on vaikeampaa ja poika haluaa olla sylissä rauhassa jonkun aikaa, ennen kuin suostuu päästämään äidin hyvillä mielin opiskelemaan/töihin. Tämä aamu oli kyllä ihana ja tällaisiin aamuihin sitä pitäisi pyrkiäkin, aina kuin se vain on mahdollista.

Paras munakasrulla

Munakasrullaa on tullut tehtyä nyt muutaman kerran ja se näyttää maistuvan koko perheelle. Rullasta saa vatsat täyteen varmasti koko perhe, meidän tapauksessa viisi henkeä. Toistaiseksi täytteenä on ollut jauheliha tacosoosilla. Munakasrullaan ohjeen olen alunperin löytänyt K-ruoka.fi -sivustolta.

Ainekset pohjaan:

6 kananmunaa
5dl maitoa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Ainekset täytteeseen:

400g naudan jauhelihaa
1 ps Tacomauste (Hot paprika Old El Pasolta oli hyvä, jos tykkää tulisemmasta)
1/2 punainen paprika
pala purjoa
1rs maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl juustoraastetta

Valmistus:

Vatkaa munat rikki kulhossa ja lisää maito, vehnäjauhot, suola ja mustapippuri. Uunin pellille laitetaan leivinpaperi, jonka päälle munakastaikina kaadetaan. Uuniin 15 minuutiksi (225 astetta). Kypsä munakas kumotaan toiselle leivinpaperille ja annetaan jäähtyä.

Ruskista jauheliha. Mausta tacomauste ja hieman vettä (lukee tacomausteen takana). Lisää paprikat ja purjot, sekä tuorejuusto. Tässä vaiheessa laitan myös juustoraasteen sekaan. Täyte levitetään munakaslevyn pinnalle laitoja myöten ja kääritään rullalle, kuin kääretorttu. Pinnalle ripotellaan vähän juustoraastetta ja laitetaan vielä uuniin (225 astetta) 10 minuutiksi.