UA-80442521-1

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Tähänastisen elämäni rankin päivä

Mietin julkaisisinko tämän postauksen vai en. Kuitenkin ajattelin, että ehkä tästä on jollekulle pienen lapsen vanhemmalle hyötyä tavalla tai toisella. Nyt on ilmeisesti niin ärhäkkää virusta liikkeellä, että jatkuvasti saa lukea somessa, kuinka pienillä lapsilla on kohonnut kuume jopa 40 asteeseen. Itse en pidä kuumetta enää "vain kuumeena". Oikein hoidettunakin voi sattua tällaista:

Viime viikko on ollut meille melko raskas. Perheessämme on sairasteltu flunssaa vuorotellen ja pahin tilanne oli tiistaina aamulla, kun en saanut meidän pienintä (1v11kk) hereille. Ajattelin uneliaisuuden johtuvan huonosti nukutusta yöstä, kun annoin pojalle maitoa ja vettä yöllä, kun hänellä kuume kipusi 39.1. Alensin myös hänen kuumetta supolla ja peittoa vähentämällä. Aamulla otin pojan syliin ja hän tuntui väsyneeltä ja veltolta. Yritin nostaa häntä ja katsoa silmiin, mutta hän roikkui velttona, silmät hieman raollaan, mutta katsekontaktia häneen en saanut. Hereille häntä ei saanut enää lainkaan. Soitin ambulanssin ja pihaamme saapui kaksi ambulanssia ja pian olohuoneemme oli täynnä hoitajia.

Odotin kuumeisesti, että hoitajat keksivät mistä on kyse. Vastauksia ei kuitenkaan tullut. He mittailivat ja pistivät poikaa, eikä hän reagoinut mihinkään. Vaikka pysyin melko rauhallisena, ajattelin, että nytkö se tapahtuu, pahin pelkoni. Vihdoin joku hoitajista muistutti verensokerin ottamisesta. Ja siinä se oli! 1.4 mmol/l, kun normaalisti terveen ihmisen verensokeri on 4-6mmol/l. Alkoi kuhina ja paikalle hälytettiin vielä yksi yksikkö, ilmeisesti kenttäpäällikkö. Olisi porattava luuhun saakka, kun suonia ei löytynyt tiputusta varten. 

Muistin, että meillä on kotona hunajaa (jota saa antaa ilmeisesti vain yli 1-vuotiaille!), kun olimme pari viikkoa sitten käyneet markkinoilla. Kysyin saanko antaa pojalle sitä. Hoitajat sanoivat, että voihan sitä kokeilla. Hieroin hunajalla pojan ikeniä ja posken sisäpintoja. Pian poika alkoi avata silmiä ja kastoi oman sormensa hunajapurkkiin ja pian purkissa oli koko käsi ja hän kauhoi hunajaa suuhunsa. Voipunut poika oli edelleen ja häntä lähdettiin kuljettamaan keskussairaalaan. Luun poraamiselta kuitenkin vältyttiin. Poika sai hunajaa ambulanssimatkan aikanakin ja sairaalan pihalle päästyämme verensokeri oli jo 6.1 mmol/l.

Tervehtynyt pieni mies ulkoilemassa

Sairaalaan päästyämme meidät siirrettiin pian lastenosastolle ja kaksi lastenlääkäriä tuli tutkimaan poikaa. Hänet laitettiin tiputukseen ja otettiin iso liuta verikokeita. Jäimme sairaalaan yöksi. Verenpainetta ja muita arvoja tarkkailtiin muutaman tunnin välein. Seuraavana päivänä häneltä otettiin EEG (aivosähkökäyrä) ja hänen vatsansa ultrattiin. Kaikki oli kunnossa. Pääsimme kotiin. Vielä menemme kevään aikana sokerirasituskokeisiin lastenosastolle.

Näyttäisi siltä, että yöllisestä nesteen nauttimisesta huolimatta poika oli kuivunut ja edellisen päivän ravinnot olivat tulleet pääosin ulos, kun hän yski ja oksensi limaa. Se selittää matalan verensokerin, kun lapsella ei ole sokerivarastoja samalla tavalla kuin aikuisella. Ilmeisesti raju kuume oli kuivattanut poikaa, vaikka nestettä hän oli nauttinut useampaan otteeseen myös yöllä. Noin pienellä kun kunto saattaa romahtaa tunneissa. Onneksi oli aamu ja vaisto käski herätellä poikaa. Keskellä yötä en olisi ymmärtänyt herättää poikaa, kun hänen hengityskin oli tasaista ja rauhallista. En olisi mitenkään osannut arvata, että hän on tajuttomana.

Kun pääsimme kotiin, meni pari päivää ja sama sairaalalaukku saatiin pakata seuraavaa reissua varten. Mieheni joutui sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi ja on ollut siellä yön yli. Hän oli saanut keuhkokuumeen mitä ilmeisemmin jälkitautina. Olemme saaneet hänet jo kotiin. Itse olen maannut äkäisessä nielutulehduksessa jo kolme päivää. Kuume on välillä korkea ja toisinaan ollaan reilusti alilämmön puolella. Toivottavasti tämä sairastelukierre alkaisi olla meidän osalta jo ohi. Käsien pesua tehostetaan nyt entisestään, eikä töihin tai harrastuksiin mennä puolikuntoisena. Eiköhän tämä tästä. Pysykää terveinä! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit! =)