Tavallinen torstai

Meidän aamu alkoi pötköttelyllä ja lastenohjelmia yhdessä katsellen. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun poika malttoi makoilla pitkään, kun normaalisti pötköttelyn kesto lasketaan nanosekunneissa. Soitettiin myös papalle. Poika eilen oppi sanomaan "appa" ja on niin innoissaan uudesta taidostaan, että papalle pitäisi olla soittamassa jatkuvasti. Ei tosin huomattu katsoa kelloa, joten herätettiin pappa ja mummi jo kahdeksalta aamulla. Vielä näyttäisi olevan siis varttuneita ihmisiä, jotka eivät nouse ylös viideltä aamulla keittelemään kahvia =).

Hitaat aamut jäävät meillä kohta vähemmälle, kun itse aloitan opiskelun ja töitäkin olen ajatellut siinä sivussa tehdä mahdollisuuksien mukaan. Nyt siis elokuu vielä aikaa nauttia rauhallisista aamuista ja poikakin saa nukkua pitkään. Poika on ollut nyt erityisen seurallinen ja haluaa osallistua aivan kaikkeen. Pyykinpesussa vierähtää hetki, kun poika haluaa laittaa pyykit yksitellen koneeseen. Kun viikkaan puhtaat pyykit, poika haluaa toimittaa ne kaappiin yksitellen. Viikkauksesta ei tietenkään sen jälkeen ole tietoakaan. Kotityövillitys menee kyllä ihan varmasti jossain vaiheessa ohi ( teini-iässä siitä ei ole jäljellä enää rippeitäkään). Myös kirjaa maltetaan nyt paremmin kuunnella äidin kylkeen nojaten. Ihania hetkiä <3

Pieni apulainen <3

Päivällä pyörittelin ruoaksi lihapullat ja ruskeankastikkeen. Uusia pottuja saa vielä omastakin maasta. Kastikkeen kohdalla täytyy myöntää, että käytän sen tekemiseen ruskeakastike-jauhetta. Itse tehty ruskeakastike on niin hyvää, mutta en ole koskaan oppinut tekemään sitä oikein. En ole kyllä kymmeneen vuoteen tainnut enää yrittääkään, kun se oli kerta toisensa jälkeen syömäkelvotonta. Mies puolestaan tekee tosi hyvän kastikkeen. Pitääkin ottaa oppitunti häneltä =). Tai, jos joku osaa vinkata täällä, kuinka se oikeaoppisesti tehdään!?

Alkuillasta vein perheen pienimmän papan ja mummin luo hoitoon reiluksi tunniksi, jotta ehdin polkujuoksemaan. Alkoi jo häiritä, kun en ollut kohta viikkoon käynyt juoksulenkeillä. En tiedä miten on ollut jotenkin niin hektinen viikko ja olen muutenkin ollut niin väsyksissä, että en ole saanut lenkkareita vedettyä jalkaan. Sain lenkkikaveriksi kaverin, joka ei ole liiemmin lenkkeillyt kävellen tai juosten. Näyttäisi siltä, että hänkin innostui juoksemisesta ja toivonkin, että saan hänestä lenkkiseuraa useamminkin.

Kun kotiuduttiin, poika laittoi samantien yöunille, kun oli puuronsa saanut jo pappalassa. Perheen 12v oli lämmittänyt puusaunankin valmiiksi. Olipa ihana päästä löylyihin ja asettua viltin mutkaan sohvalle ja näpytellä blogia tästä tavallisesta, mutta melko täydellisestä torstaista =).

Koulut alkaa, metatyö lisääntyy

Pikku hiljaa meidänkin perhe alkaa hilautua kohti kouluja. Eilen käytiin ostamassa alakoulun viimeisen luokan aloittavalle kasa uusia vaatteita. Aina ensimmäisenä koulupäivänä pitää olla hienot, uudet vaatteet ja hiuksetkin leikattuna, mutta jo toisena päivänä saattaa jalkoihin vilahtaa eri paria olevat sukat ja housujen polvessakin voi olla nyrkin mentävä reikä, eikä se paljon hidasta. Joskus ihan hämmästelen ääneen, kun M tulee koulusta, että "et kai ole oikeasti ollut nuilla housuilla koulussa". Vastaukseksi yleensä saan, "ei mulla ole ehyitä housuja". Ja ihan varmasti on, kun viitsii vilkaista kaapin perällekin toisinaan =). Tosin kenkien ja housujen kulutus tuossa iässä näyttää olevan jotain ihan käsittämätöntä. Viime kesänä poika kulutti puhki kahdessa kuukaudessa kolmet kenkäparit. Neljänsien kohdalla uhkasin paikata kengät ilmastointiteipillä, jos ne ehtii hajota ennen koulun alkua. Kalliita kenkiä ei enää toistaiseksi ostetakaan, kun ne ei ole yhtään sen kauempaa kestäneet kuin halvemmatkaan.

Koulujen Wilma-viestit ja tiedotteet on katsottu valmiiksi. Todistus on kaivettu esiin, allekirjoitettu ja pakattu reppuun. Tänään aloitti uuden lukuvuoden meidän perheen kaksi ammattikoululaista. Toinen heistä aloitti viimeisen vuoden ja toisella ammattikouluopinnot vasta alkavat. Huomenna lähtee perheen 12-vuotias kuudennelle luokalle. En ole kenenkään koulunkäynnistä mitenkään huolissani. Paitsi ehkä omastani. Näyttää siltä, että aloitettavien AMK-opintojen ohelle olen haalinut melkoisen määrän muutakin tekemistä. Käyn töissä hoitamassa vain lyhyitä sijaisuuksia, jotta opinnot ei kärsisi ja valmistuisin aikataulussa tai mieluummin hieman aiemmin. Juoksu, bloggaaminen ja kössi (squash) toivottavasti kulkevat koko lukuvuoden mukana. Huomenna oli tarkoitus mennä pop-kuoron laulukokeisiin, mutta vihdoin kuulin järjen äänen ja siirrän kuoroon liittymistä vuodella. Joillakin tehopakkauksille tuollainen hommien määrä on ihan normaalia ja helppoa, mutta en ole mikään tehopakkaus, joka liitelee sujuvasti hommasta toiseen pysähtyen vasta illalla hampaidenpesulle. En tosiaan ole. Minua väsyttää! Usein! =)

Toisaalta pidän siitä, että minulla on kiireistä, mutta kyllä se lapsiarjessa aiheuttaa sen verran metatyötä (jonka nimityksen Jenny Lehtinen onnistuneesti lanseeraasi jatkuvalle organisoinnille), että vältytään varmaankin pahimmilta hampaiden kiristelyiltä, jos en tunge kalenteriin ihan kaikkea, mitä mieli tekisi tehdä. On sillä hyviäkin puolia, kun on "monta rautaa tulessa". Mitään ei varsinaisesti voi siirtää tuonnemmaksi, edes päivällä tai kahdella, vaan kaikki on hoidettava ajallaan, jos meinaa kaikesta suoriutua kunnialla. Näyttäisi siltä, ettei tänä lukuvuotena tarvitse ketään olla kuskaamassa harrastuksiin. Ennen harrastuksissa kuskaamista oli ainakin kolme kertaa viikossa. Toisaalta taas olisin toivonut, että perheen 12-vuotias olisi jatkanut harrastustaan. Itse hän tietenkin saa päättää, onhan kyse sitoutumisesta harrastukseen koko lukuvuodeksi. Siinä olisi ollut niin paljon enemmän hyviä puolia, kuin se ainut huonopuoli, kuskaaminen.

     Perheen pienimmän uusimmat päiväkotivaatteet      

Pikku pojan päivähoitopaikkaa ei vielä tiedetä. Se, kun vielä selviää, niin johan saan alkaa kalenteriin nakuttamaan aikatauluja. Ahh, uuden kalenterin aloittaminen on ihanaa. Sitä kuvittelee kirjoittavansa sinne aina siistillä käsialalla ja aina samanvärisellä kynällä. Ja kuvitelmaksi se jääkin.

Loppuun vielä linkki Jenny Lehtisen Metatyö räjäyttää äidin pään! -kolumniin. Jos, et ole vielä lukenut sitä tai kuullut mistä on kysymys, lue! Luettuani kyseisen kirjoituksen aika päiviä sitten, huusin heti miehelleni, että "tätä olen tarkoittanut. Tuu lukemaan."

Esineet ja asiat järjestykseen ( Sisältää alennuskoodin! )

Lokerikon hankinta

Mietittiin pojan kanssa mitä tehtäisiin. Tavallisesti lähdettäisiin aurinkoisella ja tyynellä säällä merelle, mutta veneilyyn ei ole tänä viikonloppuna aikaa, koska miehen täytyy saada piha valmiiksi ennen sateita ja Norjan reissua. Hypättiin pojan kanssa autoon ja nakattiin pojan rattaat takakonttiin. Kurvailtiin ensimmäiseksi ostamaan tukeva lokerikko rattaisiin. Olin jo lopen kyllästynyt tavaroita pursoaviin taskuihin ja kyykkäämään kärryjen alaosasta milloin lompakkoa ja milloin pojan vesipulloa. Olin jo katsellut netistä sopivia lokerikkoja, mutta en osannut päättää, millä hahmon kuvalla sen haluaisin. Mies sai auttaa lopullisessa päätöksenteossa =). Lokerikkoon ja sen eri hahmoihin pääset tutustumaan täältä .  Lokerikkoa on helppo vaihtaa vaunusta toiseen teippikiinnityksen ansiosta. Meillä kulki lokerikossa mukana pojan nokkamuki, välipala ja tutti, sekä oma vesipullo, lompakko ja puhelin. Vieläpä järjestyksessä ja ilman, että lokerikon pohja olisi alkanut roikkua ikävästi.

Lastentarvike Vesselit tarjoaa teille -10% alennuksen 3Sprouts-lokerikoista ja Beatrix NY -repuista. Alennuskoodi: tyynellä_säällä. Myymälästä saat samat alennukset mainitsemalla blogini. Koodi on voimassa  21.8.2016 saakka.  Huomaathan, että verkkokaupassa on tällä hetkellä myös ilmainen toimitus.

Uusi 3Sprouts-lokerikko toimittaa tehtäväänsä.

Seuraavaksi järjestykseen aikataulut

Kun kerran rattaissa on organizer, niin samallahan sitä laittaa aikataulunsakin järjestykseen.

Löysin nimittäin Anttilan alennusmyynnistä itselleni lukuvuosikalenterin, joka varmasti tulee käyttöön, kun opinnot alkavat ensi kuussa, töitäkin jatkan toisinaan ja pikku poika aloittaa osa-aikaisena päiväkodissa. Omat harrastukseni yritän pitää aikatauluista riippumattomina. Harrastuksina olen ajatellut pitää juoksun alkeet ja ottaisin syksyllä ohjelmistoon squasin kerran viikossa. Onhan sitä jo siinäkin.

Onko tämä lupaus?

Kaupan hyllyllä pähkäilin, millaisen kalenterin ostaisin. Ajattelin, että minun pitäisi ostaa joku hieno ja naisellinen, tai ainakin aikuismainen kalenteri. Mutta valitsin kaikesta huolimatta Smurffi-kalenterin. Ehkä toivoin kalenterin kannen antavan lupauksen stressittömästä vuodesta. Taitaa kalenterin sisältö olla kuun vaihteessa jo ihan muuta, kuin kiireetön. Olen kuitenkin tyytyväinen, että kerrankin löysin itselleni jotain. Myös tämä ostos tuli tarpeeseen.

Jäätelökioskin herkkuja

Leikkipuistoon ja päiväunille

Leikkipuistossa

Seuraavaksi suunnistimme leikkipuistoon. Saimme seuraksemme myös kaverini ja hänen kaksi lastaan. Tällä kertaa poika ei säntäillyt paikasta toiseen, vaan tyytyi pääasiassa lekottelemaan keinussa. Päiväuniaika oli mennyt jo pari tuntia sitten. Pojan päiväunille laittaminen on pääasiassa ihan luvattoman helppoa. Päiväunille laitamme yleensä ennen puoltapäivää. Joko vien pojan nukkumaan tai poika itse menee pinnasängyn luo ja sanoo "mammaa". Laitan vähän maitoa nokkamukin pohjalle ja annan pojalle tutin käteen ja poistun huoneesta. Yöunille laittaminen on ihan yhtä helppoa. Ainakin toistaiseksi! Toisinaan tulee kausia, kun poika yöllä havahtuu pariin otteeseen ja haluaa vettä tai "mammaa". Vielä, kun saisi yötkin kokonaisiksi, niin jäisi itsellenikin enemmän energiaa opiskeluun ja töissä kulkemiseen. Osaltaan nämä helpot nukkumaan menot ovat selkeiden rutiinien ansiota. Mutta vaihe se on tämäkin. Muuta en uskalla edes toivoa =). Varmasti vielä tämänkin asian kanssa kiristellään hampaita. Kunhan ei ihan vielä!

Tällä hetkellä oloni on rauhallinen. En muista kertaa, milloin olisin käynyt kylästelemässä, kaupassa tai yhtään missään muuallakaan, ilman, että kokisin kiireentunnetta. Nyt ollaan pojan kanssa kuitenkin vain kuljettu ja katseltu ympärille, viisi tuntia! Ilmaan minkään valtakunnan huolta siitä, mitä pitäisi tehdä. Nautiskelen vallitsevasta ja arvatenkin ohimenevästä olotilasta. Istun äitini takapihalla, kirjoitellen blogia ja poika nukkuu rattaissa varjossa.  

Tuttu tuntematon?

Joskus sitä törmää tuntemattomaan ihmiseen, jonka kanssa juttu kulkee, kuin olisi tunnettu aina. Minulle on käynyt näin jo kaksi kertaa viikon aikana. Yleensä olen melko passiivinen tutustumistilanteessa, ehkä enemmän tarkkailija-tyyppiä. Ainakin, kun ensi kertaa tapaan uuden ihmisen tai ihmisjoukon, kuulostelen ensin hieman millainen henkilö tämä juuri tapaamani ihminen on. Tällä kertaa yllätin kuitenkin itsenikin!

Viime viikolla kävin hakemassa Facebookin kirppikseltä varaamani juoksutakin naiselta, jota en ollut koskaan aiemmin tavannut. Takinhakureissu venyi ja venyi. Siinä minä sitten notkuin umpi oudon ihmisen ovella vaikka kuinka kauan. Jutun aiheita tuli puolin ja toisin ja siinä niitä sitten selitettiin suu vaahdossa. Ensin juteltiin luonnollisesti juoksutakista ja todettiin, että se oli minulle juuri sopiva. Raha ja takki vaihtoivat omistajaa. Siirryimme sitten juoksuaiheeseen noin yleisesti, kunnes aloimme puhua äitiydestä ja oman ajan tärkeydestä, joka sopivassa määrin toteutuu juuri juoksulenkin verran. Sitten puhuimme miehistämme ja lapsista, työstä, työpaikan ja kodin välisistä matkoista, elämästä ylipäätänsä. Nauroimme ja säestimme toistemme juttua hokemalla päälle "Niin niin!! Aivan! Niinpä!" Jutustelulle ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Ehdin jo miettiä ehtiiköhän bensa loppua heidän pihaan, kun auto on ollut käynnissä koko sen ajan. Minunhan piti vain hakea takki ja sillä siisti. Lopulta sanoimme heipat ja oli vähällä, etten huikannut lähtiessäni "soitellaan". Kotimatkalla autossa pohdiskelin, kuinka paljon onkaan tutustumisen arvoisia ihmisiä tai samanhenkisiä ihmisiä keihin en saa koskaan tilaisuutta tutustua. Aikuisena kaverisuhteet ovat jo kovin vakintuuneet, vaikka elämääni varmasti mahtuisi enemmänkin ihmisiä. Joskus tosin on huono omatunto siitä, ettei tule pidettyä tarpeeksi yhteyksiä edes jo olemassa oleviin kavereihin. Jotenkin ne päivät ja viikot vain vierivät.

Entäpä ne ystävyyssuhteet, jotka on solmittu jo lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa? Mitä jos tapaisimmekin ensimmäistä kertaa vasta keski-ikää lähestyttäessä? Kantaisiko uusi tuttavuutemme kaveruus/ystävyystasolle asti? Tästä aiheesta minulle jää kirjoitettavaa vielä toiseenkin kertaan. Sain pohtimisen aihetta vielä lisää, kun törmäsin Urbaanin viidakkoseikkalijattaren blogikirjoitukseen. http://www.urbaaniviidakkoseikkailijatar.fi/ystavyyden-sokkotreffit-lahtisitko/
Jätän vielä uudet oivallukset ja ajatukset aiheesta hautomaan mieleeni. Ehkä palaan aiheeseen vielä blogiteksteissäni.

Riitaa ruohonleikkurista. Kaveruus jatkui kaikesta huolimatta = )

Vanhemmuus opettaa

Tämän reilun vuoden aikana on alkanut pikku hiljaa meille vanhemmillekin selviämään, millainen persoona tämä meidän taapero oikein on. Hyväntuulinen hassuttelija, joka ei kauaa viihdy sylissä, mutta aika ajoin kiipeää halaamaan tai pussaamaan ja jatkaa sitten leikkejään. Vaikuttaisi siltä, että hän on herkkää mielensäpahoittaja-tyyppiä; jos häntä kieltää tomerasti, alkaa alahuuli väpättämään ja kulmat menevät kurttuun. Yleensä itkua ei tule, mutta selkeästi hän on pahoittanut mielensä. Itselle tietenkin tulee huono omatunto, mutta niitäkin tunteita minun itseni pitää opetella sietämään. Viime aikoina on ollut huono omatunto väsymyksen vuoksi. En ole jaksanut touhuta lapsen kanssa pihalla niin paljon ja kotikin on jäänyt vähemmälle huomiolle. Olen ottanut itselleni aikaa myöhäisillasta, ihan tietoisesti. Katson hetken TV:tä ja selaan Facebookin läpi ja saatan lukaista paria blogia tai kirjoittaa itse postauksen.

Huonoa omaatuntoa ja pienten ristiriitojen sietämistä olenkin opetellut perheen isompien lasten kanssa, joista yksi on teini-iän kynnyksellä ja kaksi on juuri ohittamassa teini-iän. Suurimmaksi osaksi meillä on iloinen ilmapiiri ja aina turvallinen ilmapiiri. Kiukutellakin saa. Oikeastaan ainoat asiat, josta tulee vääntöä on kotityöt, josta tulee muistuteltua useasti. Eli melko vähän meillä on yhteenottoja ja kuitenkin melko mitättömistä asioista. Hyvä niin!

Äitipuolena olen kuitenkin toinen aikuinen tässä taloudessa niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä, kun täytyy muistuttaa esimerkiksi kotitöistä, vastaukseksi saa usein epämääräistä muminaa ja äksyilyä. Eihän se mukavalta tunnu, mutta periksikään niissä ei voi antaa. Se on meidän aikuisten tehtävä katsoa perään, että sovituista asioista pidetään kiinni. Kotitöistä nariseminen tuskin on vain uusperheiden asia. Samojen asioiden kanssa "taistelevat" varmasti kaikenlaiset perheet, ovat ne sitten ydinperheitä, uusperheitä tai yksinhuoltajien perheitä.

Äksyilyt olivat minulle alkuun kova paikka. Pysyin asiani takana, mutta pahoitin mieleni, jota en kuitenkaan yleensä näyttänyt muille. En voinut ymmärtää, että joku osoittaa mieltänsä minulle sellaisesta asiasta (kotitöistä muistuttaminen), joka on ennalta sovittu ja joka toistuu viikosta toiseen, ja ainoastaan kerran viikossa. Pikku hiljaa olen alkanut oppia siihen, etten ota äksyilyjä henkilökohtaisesti ja kapinointikin kuuluu kasvamiseen. Kyllä ne kiukkukohtaukset ohi menevät. Eihän sitä itsekään jaksa olla aina hyvällä tuulella. Itsekin kasvan vanhempana ja käyn läpi jos jonkinlaisia kehityskriisejä =). Ehkä tärkeimmän oivalluksen koin, kun kähinän jälkeen perheen 16-vuotias tyttö lisäsi perheemme WhatsApp-ryhmän profiilikuvaksi postauksen lopussa olevan kuvan. Näinhän se on! =). Fiksuja nuoria!

"juostaan ja blogataan tänään yhdessä?"

Viikonlopun jälkeen on hieman harmittanut, kun juokseminen jäi parilta päivältä. Perjantaina oli ns. sukujuhlat (miehen puolelta) tai pikemminkin kunnon pirskeet. Sukujuhla kalskahtaa aina vähän kuivalta, viralliselta juhlalta. Mutta nämä juhlat oli kyllä kaikkea muuta, kuin viralliset. Oli mukava tavata minulle uusia ihmisiä rennoissa merkeissä. Juhliminen kuitenkin teetti sen, että juoksemiset jäi juhlapäivältä kiireen vuoksi ja seuraavalta päivältä väsymyksen vuoksi. Tänään kuitenkin kompensoin tilannetta käymällä polkujuoksemassa 4.6km. Koko matkaa en edelleenkään jaksanut juosta, vaan välillä piti laskea hieman sykettä kävelemällä. Sain lenkkikaveriksi poikapuoleni (M), joka olisi varmaan lähes koko matkan jaksanut juosta kävelemättä, mutta kyllä se suuremmissa mutkissa odotteli minua ja söi mustikoita polun varrelta. Naama olikin sen näköinen, että parit mustikat on pistetty huuleen! =)

Mustikoita lenkkipolun varrelta

Ajateltiin tuon pojan (M) kanssa, että huomennakin lähdetään juoksemaan metsäpolulle, mutta käydään ehkä vain 3km lenkki, jos sen jaksaisin pikku hiljaa juosta kokonaan. En ehkä vielä, mutta ei se kovin kaukana enää ole. Olen käyttänyt Sport Trackeria ja se antaa motivaatiota juosta aina hieman pidempään tai lujempaa. On mukavaa voida katsoa treenihistoriasta, paraniko aika yhtään. Itse en vielä ainakaan juokse vain juoksemisen ilosta, eikä se edelleenkään ole mitenkään erityisen nautinnollista. Hetkittäin juokseminen tuntuu kuitenkin miellyttävältä ja saan ajatukseni yhä pidemmäksi aikaa pois jaloista ja hengityksestä. Yllättävän nopeaa juoksussa kehittyy näin alkumetreillä ja se on kyllä palkitsevaa ja innostaa juoksemaan enemmän. Hyvin edennyttä juoksukuntoa ei halua pilata monen päivän tai viikon tauolla. Uskon, että tuntuma juoksuun katoaakin melko pian, jos jättää treenejä väliin. Ainakin näin aloittelijalla.

Oikea suunta!

Vaikka olin alunperin ajatellut juoksemisen minun omaksi hetkeksi , parasta tässä päivässä kuitenkin oli yhteinen lenkki metsässä. Yhdessä tekeminen jatkuu nyt illallakin. Kirjoitellaan M:n kanssa vieretysten kumpikin omaa blogia  =). M innostui tänään itsekin blogin kirjoittamisesta ja kannustan häntä kyllä bloggaamaan. Sen lisäksi, että hän saa kirjoittaa päivänsä kokokohdista, jäsennellä ajatuksiaan ja maailmaa, vaikuttaa se myös näin tylsästi ajateltuna myös äidinkielen taitoihinkin. Itsestäni ainakin tulee hänen bloginsa ykkösfani! =) Uusia postauksia odotellessa....

Paras tonnikalapastasalaatti

Paras pastasalaatti on minulle samalla myös ainoa pastasalaatti, jota minulla on tapana tehdä =). Tämä salaatti maistuu meidän koko perheelle. Toki perheen pienin ei ole tätä saanut vielä edes maistaa, lähinnä chilin vuoksi.

"Lyhyestä virsi kaunis", tarvitset:

Tsatsiki-dippi toimii hyvin pastasalaatin kastikkeena

1prk tonnikalapaloja vedessä
1prk chili-tonnikala
1prk salaattijuustokuutioita
1pkt kirsikkatomaatteja
1 punasipuli tai kevätsipuli
1 suippopaprika
350g kolmivärinen kuviopasta
 suolakurkun paloja oman maun mukaan

Ooom-nom-nom